Syyskuu on alkanut vauhdilla. Perjantaina oli kaiken muun lisäksi mahdollisuus myös pelata tennistä. WSOY ja Anna-Riikka Carlson olivat järjestäneet Puistolan tennishalliin turnauksen, jossa kirjallisen alan ihmiset löivät palloa. Kun saavuin paikalle, näin vain nuorta väkeä ja luulin heidän kuuluvan aivan muuhun porukkaan. Totuus paljastui pian ja huomasin olevani nestori, josta seuraavaksi vanhin eli Touko Siltala…

Hannu Salaman yhden hienon novellin lopussa päähenkilö, nuori mies tajuaa, että hänellä on jotain sanottavaa. Lause on tosi ja ironinen, koska aikakausi odotti sanottavaa kirjailijalta. Sanottavaa on nyt minullakin, mutta en tiedä mitä aikakausi odottaa. Sen kuitenkin tiedän mitä itse odotan. Viikko on taas kulunut, on varhainen sunnuntaiaamu. Herään ensin kello kolme ja menen varoen…

Kansallismuseon alakertaan oli pujahtanut kuin salaa maailmalla hyvinkin tunnetun ja menestyneen Nick Brandtin valokuvien näyttely. Isoja panoraamakuvia taisi olla 27 kappaletta. Ne esittelevät Afrikkaa, luontoa, joka on kadonnut ihmisten tieltä ja eläimiä, suuria nisäkkäitä, norsuja, kirahveja, tiikereitä ja leijonia, jotka nykyisillä kaatopaikoilla tai asusten mailla ennen asuivat. Ennen. Ehkä vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ihmisten…

Taiteen maailmassa ei aina tiedä mitä kohtaa. Se on oikeastaan hyvä asia. Espoon EMMAssa avautui näyttely, joka esitteli Michael Jacksonia erilaisin hänestä ja hänelle maalatuin ja veistetyinkin kuvin. Niissä riitti minulle hämmästelemistä enemmän kuin missään vastaavassa viime vuosilta. On pakko sanoa, etten ole Jacksonin musiikin tuntija enkä kuulu minkään valtakunnan ihailijaklubiin. Varmaankin olen sattumalta kuullut…

Lauantaista tulisi taidepäivä. Näin suunnittelimme. Ja joskus suunnitelmat pysyvät alkuperäisinä, vaikka elämässä on aina hyvä pitää myös varalla Plan B ja Plan c -versioita ja siitä eteenkinpäin, toki aakkosjärjestyksessä. Joka pystyy muuttamaan suunnitelmia, hän voi onnitella itseään. Sitä tämä nykyinen maailmamme joka tapauksessa ihmisiltä jo edellyttää. Ikävä kyllä myös työelämässä. Pääsimme matkaan niin kuin pitikin…

Elämä on täynnä outojakin yhteensattumia. Eeva Kilven Sinisen muistikirjan hankin Kaaren ostoskeskuksesta keväällä, kun odotin A:ta töistä. Olin tullut paikalle liian aikaisin tapani mukaan, menin kirjakauppaan ja etsin luettavaa. Kilven kirja lähti silloin kepeästi mukaan ja kun A. saapui, olin lukenut sen jo puoleen väliin. Sama toistui nyt Punaisen muistikirjan kanssa. Sen myötä aloitin kirjasyksyn…

1. Tänään täytän taas vuosia. Onhan niitä jo takanapäin kohtuullinen rivi. Kuinka paljon on edessä, se on näkemättä. Toivottavasti kuitenkin paljon. Vielä moni asia kiinnostaa, vielä haluan nähdä yhtä jos toistakin. Ja elää myös sitä elämää, jota parisuhteeksi sanotaan. Parisuhde pysäyttää nyt minut, kun sen kirjoitan, koska kyseessä on vakava sana ja asiakin. Kaksi ihmistä…

Joskus päivä alkaa hyvin, joskus huonommin. Mutta mikään ei ennusta sitä, millainen päivästä lopulta tulee. Pidän siitä. Jos elämä olisi tasaista ajoa pitkin viivasuoraa tietä, voisi kysyä, miksi ja minne me enää yleensäkään olemme matkalla? Sadepäivän voi kyykkiä sisällä, aurinkoisena päivänä tekee mieli mennä ulos, varsinkin kun on elokuu ja kesä uhkaa loppua kesken. Moni…

Näin voisi ajatella ja näin monella onkin. Vaikka tavallani teen itse töitä joka päivä, tuntuu lauantaissa kuitenkin viikonlopun tuoksua. Herään aikaisin ja kuljen ihan pihalle katsomaan miten päivä sarastaa. Kun olen saanut aamutoimet tehdyksi, vien kaksi A:ta Tallinnan lautalle. Sitten suunnistan takaisin kotiin ja teeskentelen vielä hetken töitä. Aikomuksena on mennä Hankoon seuraamaan senioreiden kansainvälisiä…

Lappi on hyvä paikka viileänä, mutta helteellä arvaamaton. Helle joko polttaa räkän tai lisää sitä. Pahinta taisi olla se, että kämppä kuumeni eikä sitä sitten millään saanut viilenemään yöksi; aurinkoa kun heinäkuussa vielä riitti. Joskus olo oli siis kuin saunassa, jota ei ole toivonut. Mutta aina jokin kohta maisemassa kiinnosti. Kuvat kantavat yhä mukanaan jotain…