Vanha mies mutisee – Ihmisiä, kirjoja, elämää


  • Kevättä kohti

    ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti joulun viepi.” Ja niin kävi eilen. Nyt viimeistään on joulu ohi; meillä se kyllä näki loppunsa jo uutena vuotena ja parempi niin. Edessä kun on aina jotain muuta: pian laskiainen, sitten pääsiäinen, sitten vappu ja sitten viimein juhannus, jota tosin en halua ajatella. Koska siitä päivä alkaa taas lyhetä…


  • Pakkasherra paukuttaa

    Talvi alkoi marraskuussa, aivan kuukauden alussa, eikä loppua näy. Moneen moneen vuoteen tällaista talvea ei eteläisessä Suomessa ole koettu. Pitää ihan ruveta palauttamaan mieleen parinkymmenen vuoden takaisia aikoja, jotta muistaa ja ymmärtää tämän olleen ennen maassamme mitä tavallisinta.  Säätä, jota itse olen vuosikymmenet 1940-luvulta eli lapsesta asti kokenut. Muisti on yleensä valikoiva ja uusi normaali…


  • Mennyt on mennyttä

    YKSI Mennyt vuosi on lähes eletty. Jäljellä on enää yksi päivä, tämä lauantai ja huomenna jo aatto. Maanantaina alkaa vuosi 2024, jota en uskonut koskaan näkeväni. Aikanaan jo se, että täyttäisin 50 vuotta tuntui mahdottomalta, sitten se että näkisin uuden milleniumin, mystisen vuoden 2000. Nyt en enää ajattelee aikaa elämän mittarina. Mitä näenkin sen näen;…


  • Hyviä uutisia

    YKSI Pimeys on ohi, sen syvyys on mitattu ja koettu, nousu kohti uutta elämää alkanut. Tänään päivä lienee jo lähes minuutin pitempi kuin eilen. Eikö siinä ole hyvä uutinen ja syytä juhlaan? Minulle talvipäivän seisaus on jouluakin tärkeämpi. Nyt ollaan lusimisen puolivälissä ja uutta nousua kohti kevään vapautta ei mikään tunnettu asia voine taaskaan estää.…


  • Joulupuu mutisee

    Vuosi on pulkassa tai ainakin melkein. Tässä edessämme on enää kolme kohokohtaa mitä kalenteriin tulee. Kaikista muista on jo selvitty. Ja selvitään toki näistäkin, jos onnea on. Ensin meitä odottaa talvipäivän seisaus 22.12. Siinä loppukauden paras uutinen minulle, koska silloin pimeyden sydän alkaa sulaa ja kuljemme – tosin ensin hyvin hitaasti – kohti kevään valoa.…


  • Juhlia ja markkinoita

    JUHLAT Joulukuun kuudes oli nimeltään Hannu Salaman romaani; se kuvasi itsenäisyyspäivää hieman toisesta näkökulmasta. Muistan kirjan hyvin ja monet itsenäisyyspäivät muistan myös. Aina on säällä ollut oma joulukuinen roolinsa: joskus paukkupakkanen, joskus loskaa, joskus keveää lunta, joskus silkkaa vettä. Aurinkoa ja kaunista säätä harvemmin. Kuvanneeko jo tuo maamme kohtaloita vuosien ja vuosisatojenkin ajalta? Toisaalta täällä…


  • Talven lauluja

    Juuri nyt, sunnuntaina 3.12. lauletaan varmasti Hoosiannaa jossain. Luin että tuo perikristillinen ylistyslaulu on itse asiassa juutalaisten lemmenlaulu, mutta muuntunut matkalla. Näin laulut kulkevat. Itsekin lauloin sitä aina ennen mielelläni nuorena, kunnes tilaisuudet sen laulamiseen vain katosivat. Ehkä siksi, että Hoosianna kuului kirkkoon enkä kirkossa enää käynyt. Se aika oli silloin ohi. Silti laulu jäi…


  • Lumen valoa, taivaan kajoa

    Nyt sitä kaikkea sitten saatiin. Ensin lunta, vähän kosteassakin muodossa. Se muodosti teillemme loskaa, josta autolla oli vain päästävä läpi. Sitten puhuri kääntyi taas pohjoiseen ja kaikki alkoi jäätyä. Ja tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Paitsi liukkautta myös muuta. Satumaa, kun siitä ottaa kuvia. Ja kuvathan eivät valehtele vai? Tosin yksi kuva valehtelee (nykyään tekoälynkin…


  • Talven tuima henkäys

    YKSI Vielä pari päivää sitten oli lauhaa, mutta äkkiä säätyyppi vain muuttui. Talvi tuli jostain pohjoisesta hiljaa hiipien ja kylmyys peitti maan. Lunta tämä varhainen talvi ei kuitenkaan tuonut muuassaan, mutta ensin riitteseen ja sitten umpeen menivät lätäköt ja heti perään myös maalle levittäytynyt tulvavesi jäätyi. Kauneuttakin riitti, sen kertoo ylläoleva kuva avoimena virtaavasta joestamme.…


  • Isänä maailmassa

    Isänpäivä on ajatuksena kait jonkinlainen vastine jo pitkään vietetylle äitienpäivälle. Kaupallinen juhla, joka laukaisee loppusyksyn myyntipäivien sarjan huipentuakseen jouluun ja jatkuakseen tietenkin heti Tapanina uskomattomina alennusmyynteinä. Vasta tammikuussa ihminen voi aloittaa uuden elämän, tuntuu, kun kaikki kaupallinen häly on edes hetken ohi. Miksei isänpäivää vietetä silloin? Entisajan systeemissä äitienpäivä oli tarpeellinen muistutus siitä, että monet…