Proosaa

Mitä sanomatta jää

Nyt piti vain kerätä voimat ja jatkaa tästä eteenpäin! Ja niin tie kulkisi taas kerran kohti loistavaa tulevaisuutta, Toivonen vakuutteli itselleen. Sellainen tulevaisuus oli, se odotti aina jossain edessä eikä sitä koskaan saavuttanut. Ja hyvä niin. Kaikki sen heijastamat lupaukset olivat aina ennenkin muuttuneet mullaksi, josta ei elävää ruohoa kunnolla noussut. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Hyvä Jätkä

Niin pitkään kuin muistan, äiti puhui merestä. Jo silloin, kun olin aivan pieni, kolmen neljän vanha kai. Siitä ajasta muistan varmuudella jotain; joskus kauempaakin. Sen varsinkin muistan, millä äänellä äiti puhui. Yleensä hän aina varoitti ja pelotteli, mutta joskus puhui toisinkin. ”Meri on suuri, meri on kaunis, meren äänessä on kaikki sävyt maailmasta, joka päivä sen ääni on uusi”, äiti sanoi ja katsoi minua lasien yli. Yhdet lasit hänellä oli. Ne olivat vanhat ja toinen sanka oli poikki ja paikattu, mutta äiti ei siitä välittänyt, sanoi, että tarvitsi niitä tarkkaa työtä varten. Paljon apua ei niistä kuitenkaan tainnut olla. Hän oli ne jostain työpaikastaan saanut eikä niitä ollut tehty äidin silmiä varten. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Eino Leinon elämä

Leino oikealta nimeltään Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm syntyi keskelle heleätä heinäkuuta 6.7.1878. Hänen lapsuudenkotinsa Hövelö sijaitsi Paltamon pitäjän Paltaniemen kylässä, lähellä Kajaania. Talo katsoi kapealle jokimaiselle lahdelle, jonka suulla Oulujärven ulapat antavat jo aavistuksen suuruudestaan. Leinon vanhemmat olivat komissionimaanmittari Antti Lönnbohm ja Anna Emilia (Emelie), omaa sukua Kyrenius. Eino syntyi kymmenlapsisen sisarussarjan viimeisenä, kuopuksena. Poikia oli perheessä kaikkiaan seitsemän, tyttöjä kolme. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Teoksesta Isä

Koti eli C-rapun huoneisto 88 on elämän keskipiste, turva, itsestäänselvä asia. Sinne ei pääse mikään paha, kun ovi on kiinni. Rapun äänet kuulen, tunnistan usein kuka kulkee, mikä ovi avataan, vähän jo sitäkin mitä on oven takana. Jokaisen oma koti. Olen onnellinen kun saan asua siellä - jos silloin olisin tiennyt onnen käsitteestä ja tunteesta - ja myös talo ja sen ympäristö on parasta mitä tiedän: Kallio ja sen korkeat talot, pietyt pihat ja katukivet joita pitkin harvat autot rämähtelevät. Kun katua paikataan, piki tuoksuu kun sitä kuumennetaan, ja kun piki on juoksevaa, sitä kaadetaan kivien ja asfaltin rakoihin. Tynnyrin reunoilta voi kerätä pikeä myös; se on kuin purukumia. Kun nyt ajattelenkin sitä, tunnen pien maun heti suussa. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

L. Onervan Elämästä

Hilja Onerva Lehtisen eli runoilija L. Onervan elämä oli monen käänteen ja hankaluuden summa. Hän syntyi Helsingissä 1882, ja eli siellä lapsuutensa. Onervaa ennen oli äiti synnyttänyt jo kaksi lasta, jotka kummatkin kuolivat aivan pieninä. Mutta kolmas, näiden sijainen oli sitkeämpää lajia. Äiti, Serafina o.s. Sarholm oli ankara ja tämä piirre alkoi korostua hänessä niin, että hän lopulta kuritti tyttöä pienimmästäkin syystä - vieläpä tavalla, joka sai tapahtuman nähneet pelkäämään, että äiti vielä tappaa lapsensa. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Katkelma Äidistä

Viimeinen vaihe äidin elämässä alkoi 15.9. 1992. Olin ollut maalla ja saunottanut Eduardia, joka oli saapunut Venäjältä vieraakseni. Syksy oli kaunis ja mieliala hyvä, saunakin ja varsinkin sienisoppani jota Eduard osasi aina kiitellä, toivoi sitä aamuateriakseenkin. Nyt oli sunnuntai ja odotin, että kello tulisi yksitoista, jotta voisin lähteä katsomaan äitiä sairaalaan. Kello oli kymmenen maissa, Eduard majapaikassaan, jonne menisin sairaalakäynnin jälkeen häntä hakemaan. Katselin ulos puutarhaan, syksyn edistymistä siellä ja mietin elämääni: niitä näitä. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Ote Mestarista

Taivaalla hohtaa kuu pilvien takaa kuin uusi kuparikolikko. Se katsoo, näyttää sanovan: Tule, nouki minut, tietää tilani kyllä. Mitäs, jos ottaisin. Luna est mendax, vaarallinen on kuu. Mutta juoksevia kuluja on pakko hoitaa, Ossille maksaa joulukuun ylöspito ja kerätä kaikki ylimääräinen uudisrakennustani varten. Otavan tilitys tuli, vaan mitä auttoi. Maakuntain Keskuspankki Oy:n Järvenpään konttoriin olivat lähettäneet tililleni 3725 markkaa, josta pyysivät toimittamaan vielä kuitin itselleen. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Samuli

“On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Tätä Erno Paasilinnan laajemmasta yhteydestä irrotettua lausetta ovat siteeranneet monet, ja uskomus on ollut, että Tuomas Anhava olisi sanonut jotain senkaltaista Hannu Salamalle. Hyvä lause. Mutta sitä ei pidä ymmärtää väärin. Jos aikoo elää elämäänsä tullakseen kirjailijaksi ja hankkia kokemuksia sama mielessä, ajatus on mahdoton, sillä sitä aforismi ei voi pohjimmiltaan tarkoittaa. Ehkäpä mieluummin tätä: mikään ei ole turhaa elämässä, kaikella on jokin merkitys, kun asioita jälkeenpäin tarkastelee. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Casanovan alkua

Tämä teos on elämäkerta, joka on saanut odottaa niin vuoroaan kuin muotoutumistaankin kauemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Mutta Giacomo Girolamo Casanovalla on aikaa odottaa. Tuntemattomassa haudassaan Casanova on maannut jo yli 200 vuotta, mutta vasta vuodesta 1960 on hänen aikanaan vuonna 1798 ranskaksi kirjoittamansa muistelmateos ollut alkuperäisessä muodossaan saatavilla. Sitä ennen tehdyt ja julkaistut muistelmat ovat olleet joko kokonaan väärennöksiä tai muuten vain pilkottuja, pätkittyjä, lisäiltyjä ja muunneltuja. Brockhausin ja Plonin yhdessä julkaisema Histoire de ma vie (1960-62) oli ensimmäinen, jonka Casanova itse olisi voinut tunnistaa ja tunnustaa omakseen. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Aleksandr Pushkin

Aleksandr Sergejevitsh Pushkin syntyi 26. toukokuuta 1799 ja kuoli tammikuun 29. päivänä vuonna 1837 juliaanisen kalenterin mukaan, mutta tätä vanhaa ajanlaskua noudattaa Venäjälläkään enää vain ortodoksinen kirkko. Gregoriaanisen kalenterimme mukaiset synnyin- ja kuolinpäivät ovat kesäkuun kuudentena ja helmikuun kymmenentenä. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Aleksis Kivi

“Soma niittu kasteenkiiltävänä makaa.” Onpa siinä säe, vissi ja sanojansa mittainen. Ei liene liian lyhyt, ei aivan pitkäkään, vaan sen kaltainen, mikä kuuluu miehelle, jonka ei ole tarvis varpaillen kurkottaa ja sillä keinoin etsiä sanojaan. Niin tehden kun voi vaikka päänsä lyödä minkä tahansa oven kamanaan. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Muistan-sarja

Tammikuun toisena päivänä 1987, kun arki alkaa, lähden salkku kädessä ulos, kun olen ensin käynyt aamulenkillä, juossut pimeässä pitkin Lauttasaaren rantoja. Kello on vasta seitsemän, jos sitäkään. Mutta olen aina ennenkin ollut näin varhain liikkeellä. Miksi muuttaa hyviä tapojaan? Toisaalta jos istuisin edelleen kustantamossa, en matkaisi minnekään, sillä lomaa olisi vielä hetki, mutta sitä on enää turha ajatella. Kuljen kohti Isokaaren bussipysäkkiä ja kannan työsalkkuani kuin leijaa, koska se on kevyt: yhtään työstä otettua käsikirjoitusta ei enää kulje mukana. Olen viimeinkin vapaa ja nimenomaan vapaa kirjailija joka on menossa omaan työhuoneeseen. Siellä saan tehdä juuri sitä mitä itse haluan. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Jonakin Päivänä...

Jokainen huomen Jokainen huomen on nyt ja jokainen eilinen tässä, elämässä, pienessä, hämärässä, himmeässä. Kaipuun hetki on haikea, mutta juuri haikeuden kautta on minun kohdattava sinut, mietin, nähtävä kasvosi taas kerran, ne ilmeet, joita en ehkä koskaan uudestaan enää tavoita. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Luku teoksesta Herra Huu

Herra Huu kohensi tulta hellassa. Hän katsoi kuinka kekäleet kääntyessään levittivät punaista hehkua. Rautahellaan oli imeytynyt puitten lämpö ja vesikattila höyrysi. Yö oli hiljainen. Jostain kaukaa kuului koiran haukuntaa joka sekin vaimeni kuulumattomiin. Ei haluttanut lähteä minnekään, ei tehdä mitään erikoista. Herra Huu oli vain ja mietti. On taas kohta mennyt vuosi, herra Huu ajatteli. Paljon on tapahtunut. Mutta enää ei oikein huvita lähteä ulos lapsia säikyttelemään. Miksi pitäisi tehdä niin kauheasti työtä, kun selviää vähemmälläkin, mietti herra Huu. Ei minua kukaan moiti vaikken mitään teekään, se on minun oma asiani. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.

Helmi

Helmi on pieni koira. Valkoinen ja hiljainen. Se katsoo arasti, nuuhkii, ja jää sitten odottamaan, mitä tulossa on. Se on oppinut olemaan kärsivällinen. Ihmisistä ei aina tiedä ja koiralla on aikaa odottaa, Helmi miettii. Myöskään koira ei voi valita syntymäänsä saati sen paikkaa. Mutta tässä perheessä sillä voisi olla hyvät oltavat. Koiran vaisto voittaa monet asiat. Ja Helmin vaisto on tavallistakin terävämpi. Jatka lukemista klikkaamalla tai näpäyttämällä otsikkoa.