Vanha mies mutisee – Ihmisiä, kirjoja, elämää


  • Andante – kulkua sykkeen mukaan

    Musiikillinen teema jatkuu. Kyproksella ollaan edelleen ja zorbas soi kaikkialla, siksi musiikin tempoa kutsun. Mutta soikoon. Kirjailija Nikos Kazantzakis eli Zorbaksen luoja {1946) oli aikanaan suuressa huudossa; kuka häntäkään enää muistaa. No, ainakin minä. Zorbaksen Z on minulle vain kreikkaa ja siten positiivinen. Hiljaa kulje, pitemmälle pääset. Olen usein sanonut, että myös turistin elämä on […]


  • Pieni alkusoitto

    Alkakoon ouverture, uvertyyri siis näin: mennään suoraan asiaan ilman hapuilevia stemmoja. Eilen tulimme Kyprokselle, pieneen taajamankaltaiseen, jossa enimmäkseen hotelleita turisteille; eivät onneksi korkeita ja silmiinpistäviä. Omassamme on viisi kerrosta ja pääsimme niistä ensimmäiseen, joka on kuitenkin suomalaisittain jo toinen. On huone, kylpyhuone ja parveke, josta avautuu näköala merelle ja uima-altaille. Juuri nyt tätä kirjoittaessani kello […]


  • Fauna ja floora

    Kevät tuli viimein ja toi kaiken kaivatun mukanaan. Linnuista ovat saapuneet jo lähes kaikki sieppoja myöten. Odotan vielä pääskystä ja punavarpusta, mutta jopa satakieli on tullut alalehtoonsa. Siellä se on joka vuosi pitänyt majaa jossain maakolossa ja virittelee isossa raidassa lauluaan kuin hapuillen. Silti hetkittäin sävel on jo selkeä. Näppäilystä puhumattakaan. Satamieli, kuten Hannu Salakka […]


  • Emadepäev Eestissä

    On sunnuntai, äitienpäivän aamu ja Pärnussa täysi hiljaisuus. Rannalla kävelee yksi ihminen; merellä kaksi pientä kalastaja-alusta palaa satamaan. Merikin on hiljaa; lähes tyyni. Kun pari kuukautta sitten olimme täällä, meri oli jäässä ja ranta täynnä valtavia jääkimpaleita. Tuntui, ettei niitä sulata mikään. Mutta niin vain tapahtui ja tapahtuu aina edelleen. Eikö siinäkin ole ihmiskunnan toivo? […]


  • Vapun juhlaa elämä tuhlaa

    Lapsena en koskaan pitänyt juhlista, koska ne olivat pääsääntöisesti pettymyksiä. Köyhä perhe ei kyennyt suuria lahjoja antamaan ja joulu oli tavanomainen pettymys: pehmeitä paketteja jos niitäkään. Kerran äiti epätoivoissaan otti vanhan kumiautoni, kertoi sen kadonneen ja sitten joulupaketista kuoriutui uusi: se oma vanha autoni ikään kuin uudeksi maalattuna. Mutta minä halusin takaisin sen vanhan, kuluneen […]


  • Eeva Kilpi ja elämän muistiinpanot

    Eeva Kilven juuri nyt julkaistu teos Elämää kaikki päivät (WSOY 2022) taitaa olla viimeinen muistiinpanojen sarjassa. Jos edelliset olivat muodoltaan pieniä, tämä on iso ja kookas, ikään kuin uljas joutsenlaulu, koottujen kaltainen. Sellaiseksi eli edustavaksi ja kauniiksi teos on ainakin tehty. Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Jos itse olenkin aina ollut viehättynyt vaatimattomaan ulospanoon, koska […]


  • Pienet ilot, suuret surut

    1. Koska suuret surut ovat nyt yleismaailmallisia, niistä ei enää jaksaisi puhua. Edessämme on taas vuosien uurastus ja kuopasta kiipeäminen siihen, missä vielä äsken ja varsinkin ennen koronaa olimme. Mutta ihminen on neuvokas, tai niin ainakin toivon, yhä vain. Ihminen on ennen ollut kestävä, koska on ollut pakko ja pakko on taas. ”Pakko se on […]


  • Mikael Agricola ja suomen sointuisa kieli

    Agricola on kirjakielemme todellinen isä ja siksi eilen 9.4. vietettiin hänen syntymäpäiväänsä ihan liputtamalla. Agricolan synnyinvuosi taas oli 1510, josta aikaa on siten kulunut jo 512 vuotta. Jos Kivi, kaunokirjallisuuden isämme, onkin vielä lähihistoriaa; Agricola kuuluu kiistatta menneisyyteen. Olin ensin sanoa muinaisuuteen, mutta ehkei sentään. Muinaisuudessa elettiin kivikautta (tämän talon luona on ollut kivikautinenkin asuinpaikka […]


  • Sunnuntai on aurinkopäivä

    On, ainakin nyt kun eletään jo huhtikuun alkua. Vaikka kun ulos katsoo, sitä ei usko että on menossa jo toinen kevätkuu. Kaikkialla on yhä lunta, lähes jäätyneessä muodossa. Vain se, että aurinkoa on ja valoa riittää jo lähes yli tarpeen saa uskomaan kevään läheisyyteen. Suuri käännös, tuo purjehdusterminä tuttu venda, on vasta jossain tuolla Atlantilla […]


  • Kesäaika, kai

    YKSI Eestistä palattuamme meitä odotti lempeä, lähes keväinen luonto. Lämpöä oli parhaimmillaan viitisentoista astetta ja se sai katseen heti harhailemaan sinne, missä tiesi sinivuokkojen ensimmäiseksi kukkivan: aurinkoiseen mäkeen. Ja siellä niitä taas oli. Puhtaina, viattomina ja silmät apposen auki. Se on näky joka saa kaltaiseni ihmislapsen aina hyvälle mielelle. Kun tulin Sitarlaan ja aloin asua […]