Enää en tiedä miksi kirjoittaa tai edes sitä mistä kirjoittaa kun sinua ei täällä ole. Missä tahansa liikun, niin liikutun, koska olemme siellä jo käyneet. Muistokin siitä voi kaataa minut. Tai sitten haluaisin yhä äkkiä että katsoisit jotain uutta viereltä. Kenelle näytän tämän kaiken nyt: pienen suuren tuskaisen maan ja silti sen valoa heijastavat […]
Sadepäivä saapuu viimein. Kylläpä sitä on odotettu. Hiljaista, hidasta ja vähän alakuloista maanantain sadetta, joka estää kyllä ulosmenemisen, mutta näyttää toisaalta niin valjulta, että tulee kysyneeksi, saako luonto tuollaisesta tarvitsemaansa kosteutta? Siihen minun ihmisluontoni ei osaa vastata. Sade muuttaa päivän kokonaan työpäiväksi talon sisällä, mutta jotain vaihtelua siihen tuo vanha rakkauteni eli tennis. […]
1. Juhannusaattona kukkivat ennen juhannusruusut. Nyt ne olivat jo kukkineet, mutta kuva niistä löytyi kuitenkin. Ja hyvä niinkin. Olihan yhtä kaikki juhannus. Olin Ivan Kupalan (juhannus venäjäksi; Johannes Kastaja) kunniaksi luvannut viedä Oljan sinne missä tanssin aina hänen äitinsä kanssa eli Vihdin kirkonkylän lavalle. Aatto kuitenkin sujui sateen merkeissä niin, että pienet kuivemmat tauot loppuivat […]
Aamu on aurinkoinen, taivas kirkas. Lohjan torille siis. Olen Akilta tilannut Karjalan neidon ja nyt sen saisin. Neito, tuo la Pucelle korvaisi keijunmekon, jota en mistään ole löytänyt. Sitten kesän kukat ovat siinä ja ne saavat tästedes hoitaa itse itsensä. Vain kuivuuden taas sattuessa on annettava hieman vettä. Karjalan neito löytyy ja saan ohjeita miten […]
Tällä hetkellä iltalukemisenani on Antonio Tabucchin (1943 – 2012) pieni teos Sogni di sogni. Sen on kustantanut palermolainen Sellerio, kuten monet muutkin Tabucchin ohuet pehmeäkantiset kirjat. Monet niistä ovat kiinnostavampia kuin suuremman kustantajan Feltrinellin paksummat teokset. Kiinnostavaa on myös se, että Tabucchi pysyi uskollisena näille kahdelle kustantajalleen ja antoi kummallekin käsikirjoituksia ikään kuin vuorovedoin. […]
Turku jäi nuorempana vieraaksi. Ihan mukava pikkuinen kaupunki jossa puhuttiin huvittavaa murretta. Ja siinä kaikki. Oikeampaan Turkuun törmäsin ensimmäistä kertaa vasta 1960-luvun loppupuolella, kun luin Jarkko Laineen runon Tulun ja Polin lääni on punainen. Murreruno teki vaikutuksen, niin hauska ja päätön ja sittenkin järkevä se oli. Ja yhä on. En aivan muista kuka opetti minulle […]
1. Pääsin viimein matkalle, joka siirtyi kun jouduinkin sairaalaan ja letkuihin. Nyt lähdin Pietariin vähän sillä uhmamielellä, että tapahtukoon Sinun tahtosi, mutta minä poika kyllä reissaan. Ja onneksi matka sujui. Kaupunki oli paikoillaan, vaimoni Smolenskin hautausmaalla ja hotellissa huone. Ja perhe odotti minua, kuten minä olin odottanut heitä. Se kaikki tuntui hyvältä. Hautausmaalla odotti yllätys. […]
1. Joskus aika hupenee vain. Mitä siitä jää, muutama muisto? Kuten usein nuo muistot ovat haipuvia ja haaltuvan keveitä, ja vain joskus sellaisia että ne syvenevät vuosien myötä. Silloin ne aina näyttävät liittyvän ihmisiin, jotka ovat olleet tärkeitä muistelijalle – ja yhä ovat. Vaikka kyseiset henkilöt olisivat jo aikaa poistuneet tästä ihmisten maailmasta. 2. Mennyt […]
Purjehduksen aakkoset opin 1950-luvulla Kukkia-järvellä jossa äitini Tusculum, pieni Siikasaari sijaitsi. Se oli pieni, toden totta, ja joka kevät vielä pienempi, kun jakaantui kolmeen osaan järven tulvan tähden. Silti sinne koko kesäksi muutettiin. Luodolla asuimme me, takasaaressa minua 15 vuotta vanhempi veljeni Juha. Jostain syystä hän oli innostunut purjehduksesta ja vuonna 1952 teetätti Majaan […]
1. Lauantaina saan vieraaksi siskoni Anjan ja Pirkon sekä pojantyttäreni Saden ja hänen äitinsä Iinan. Pirkko on saapunut Tanskasta asti, jossa hänen sukuhaaransa nyt enenee, loput kolme Helsingistä. Poikani taas asuu Englannissa. Kun yhteyksiä on myös Pariisiin ja sen ympäristöön Leila-serkun kautta sekä Venäjälle, jossa vaimoni tyttäret edelleen asuvat, voi sanoa, että ulottuvuuksia riittää. Kuitenkin […]
|
Lataa e-kirja ilmaiseksi ja lue heti
|