1. Joskus aika hupenee vain. Mitä siitä jää, muutama muisto? Kuten usein nuo muistot ovat haipuvia ja haaltuvan keveitä, ja vain joskus sellaisia että ne syvenevät vuosien myötä. Silloin ne aina näyttävät liittyvän ihmisiin, jotka ovat olleet tärkeitä muistelijalle – ja yhä ovat. Vaikka kyseiset henkilöt olisivat jo aikaa poistuneet tästä ihmisten maailmasta. 2. Mennyt […]

1. Tänään täytän taas vuosia. Onhan niitä jo takanapäin kohtuullinen rivi. Kuinka paljon on edessä, se on näkemättä. Toivottavasti kuitenkin paljon. Vielä moni asia kiinnostaa, vielä haluan nähdä yhtä jos toistakin. Ja elää myös sitä elämää, jota parisuhteeksi sanotaan. Parisuhde pysäyttää nyt minut, kun sen kirjoitan, koska kyseessä on vakava sana ja asiakin. Kaksi ihmistä […]

1. Kurjet lähtevät. Niiden ääntä tulee ikävä. Ei auta muu kuin tallentaa mieleen. Ja tästäkin tiedän, että alan odottaa kevättä. Syyspimeä on työn aikaa, talvella lumi valaisee, jos lunta tulee, mutta sitten todella saapuu taas kevät. Sitä kohti haluan katsoa. Miten nopeasti vuodenajat vaihtuvat. Miten nopeasti vuodet kuluvat. 2. Joutsenet muuttavat vasta kun kaikki ruokapaikat […]

1. Syksy hiipii niin hiljalleen, ettei sitä päivisin edes heti huomaa, koska on niin lämmintä. Mutta yöt ovat jo viileitä ja laaksossa aamuisin joesta nouseva paksu sumu ulottuu välille kuistille saakka. Myös puitten ruskaa alkaa nähdä, vaahteroiden hitaat räjähdykset eritoten. Päivät lyhenevät, valon määrä vähenee aamuin ja illoin. Tämän kyllä muistaa jo vanhastaan. Myös aurinkopaneleiden […]

  Purjehduksen aakkoset opin 1950-luvulla Kukkia-järvellä jossa äitini Tusculum, pieni Siikasaari sijaitsi. Se oli pieni, toden totta, ja joka kevät vielä pienempi, kun jakaantui kolmeen osaan järven tulvan tähden. Silti sinne koko kesäksi muutettiin. Luodolla asuimme me, takasaaressa minua 15 vuotta vanhempi veljeni Juha. Jostain syystä hän oli innostunut purjehduksesta ja vuonna 1952 teetätti Majaan […]

1. Koittaa mitä ilmeisimmin viimeinen kesäpäivä; intiaanikesän, ämmänkesän päivä siis. Indian summer on amerikkaa, babje leto venäjää. Ämmänkesää voisi pitää rumana nimenä ellei ajattelisi että vanha nainenkin voi yhä olla kaunis, juuri kuten luonto tuolla nyt! Intiaanikesästä taas ajattelen aina Amerikan intiaanien kohtaloa. Ei sekään ole luontolyriikkaa sinänsä. 2. Yöllä näin unta, että makasin ruumisarkussa. […]

Suomen silta on Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulan vuonna 1881 kirjoittama runo. Siinä kansojamme kehoitetaan yhtymään. Tänään aamuyöllä koin asian ihan konkreettisesti. Mutta tarina on pitkähkö. Näin se kuitenkin alkaa: Vanha puhelimeni alkoi saada minusta tarpeekseen ja minä siitä. Akku tyhjeni nopeammin kuin sitä ehti ladata ja normaali puhuminen oli mahdotonta, koska vehje toimi vain kaiuttimen […]

Maanantaiaamu valkenee sumuisena. Yöllä on ollut niin kylmä että sumu on noussut seinäksi kaikkialle. Lähdemme katsomaan löytyisi kuvattavaa, lähinnä kauriita. Niitä ei nyt löydy; kahta vasaa imettänyt emä loikki pakoon edellisenä päivänä eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Mutta toinen ehätti A:n kameran ulottuville ja kuva on nyt minullakin. Taas muistan Carl Sandburgin runon säkeen, […]

1. Lauantaina saan vieraaksi siskoni Anjan ja Pirkon sekä pojantyttäreni Saden ja hänen äitinsä Iinan. Pirkko on saapunut Tanskasta asti, jossa hänen sukuhaaransa nyt enenee, loput kolme Helsingistä. Poikani taas asuu Englannissa. Kun yhteyksiä on myös Pariisiin ja sen ympäristöön Leila-serkun kautta sekä Venäjälle, jossa vaimoni tyttäret edelleen asuvat, voi sanoa, että ulottuvuuksia riittää. Kuitenkin […]

Harhailimme Diokletianuksen palatsin sokkeloissa ja vanhassa kaupungissa ja tupsahdimme rantakadulle, jonka reunalla oli rivissä kymmeniä kojuja myymässä turisteille matkoja merelle. Yleensä reissut näyttivät kestävän koko päivän, mutta löytyi yksi puolenpäivän pituinen. Siihen ehkä henkiset rahkeemme riittäisivät; turistimatkailu tiheään täytetyssä paatissa ei koskaan tunnu aivan parhaalta tavalta viettää lomaa. Muuan nauravainen neitokainen sai meidät kuitenkin puhutuksi […]