Tunnelit ovat ahtaita ja ikäviä paikkoja, mutta joskus niitä on ollut pakko rakentaa sinne, mihin luonto on muovannut vuoren tai vuoria, joita ei noin vain ole voinut kiertää. Suomessa tunnelin rakentamispakkoon riittää jo kalliomäkikin, minkä Turun pikatie osoittaa. Ajoin juuri E 18 -tunnelit taas Lohjalle mennessäni. Nuo tunnelit ovat kuitenkin avaria, leveitä, poistumisteillä kruunattuja eikä […]

Suuret tuulet tulevat, puhaltavat talotkin nurin. Saapuvat sateet ja tuiskut, ukkoset ja myrskyt, mutta jokin aina kestää: se mikä ihmisen sisällä on. Se, kaikkein haurain, ei sittenkään anna periksi, ei vain tahdo luovuttaa. Se ei kysy, ei puhu, katsoo, katsoo vain. Ja sen silmistä   sinä sittenkin tiedät, mitä koskaan enää ei tarvitse kysyä. (18.2.2019)

    Matkalle kuin matkalle minua seuraa aina mukana kirja tai parikin, ihan kirjan fyysinen kappale. Näin myös Lappiin. Uusin tuttavuus italialaisten kirjailijoiden joukossa on vuonna 1950 syntynyt Salvatore Niffoi, josta en aiemmin ollut kuullut mitään. Italian opettajani Rosario Fina hänestä puhui ja niin tilasin internetin kautta suoraan teoksen Ultimo inverno (Viimeinen talvi). Nimi tuntui […]

Joskus saattaa käydä myös niin että kun kaikki on sanottu ja tehty sama alkaa heti alusta taas: tuttu kosketus, sitten hyväily, vaikka vain pelkän katseen. Se tulee ja hipaisee minua, kuten sitten heti myös sinua. Ei sillä ole mitään sanottavaa, miten muuten voisi ollakaan. Se lentää lintuna ikkunan ohi kuin alakuloinen trumpetti; se eksyy väärään […]

Torniota ja Haaparantaa ei erota toisistaan muu kuin katukylttien kieli. Ikea on Ruotsissa täsmälleen samanlainen kuin meilläkin. Vai päinvastoin? Tämänkin yhtäläisyyden huomasin jo aikanaan, kun tulin tänne vaimoni Svetan kanssa. Yövyn  samassa hotellissa kuin silloinkin ja kuljen tietenkin myös samoja polkuja eli tunnelin kautta Haaparantaan, Ruotsin puolelle. Kyseessä on nyt todellinen nostalgiamatka. Vaimoni on kuollut […]

  Enää en tiedä miksi kirjoittaa tai edes sitä mistä kirjoittaa kun sinua ei täällä ole. Missä tahansa liikun, niin liikutun, koska olemme siellä jo käyneet. Muistokin siitä voi kaataa minut. Tai sitten haluaisin yhä äkkiä että katsoisit jotain uutta viereltä. Kenelle näytän tämän kaiken nyt: pienen suuren tuskaisen maan ja silti sen valoa heijastavat […]

Vuosi vaihtuu, on tilinpäätöksen aika. Jos vuosi 2017 oli kaikella tavalla annus horribilis, kauhea vuosi, ei samaa voi sanoa kuluneesta. En ole kertaakaan maannut sairaalassa, taudit ovat olleet pieniä, hoituneet siinä sivussa. Vaimoani en saa enää koskaan takaisin, mutta olen sen myös ymmärtänyt. Sisäisiä verenvuotoja ei enää kevään jälkeen ole näkynyt. Olen päässyt ihmeen kautta […]

Jörn Donner julkaisi vuonna 1961 kirjan, jonka tuolla nimellä suomensi Arvo Salo. Nimi palasi mieleen, kun ajoin kohti Jorvia, jonne olin saanut kutsun. Edessä olisi taas kerran yksi operaatio, muttei lainkaan pahimmasta päästä. Ajoin siis hilpeänä Turun pikatietä ja annoin Lars-Ante Kuhmusen saamenrockin säestää matkaani remuisalla tavallaan, jopa niin, että yritin laulaa mukana, vaikken saamea […]

Pääsimme pelitoverini Anteron kanssa viimein Torpalle, jonka kentät olivatkin hyvässä kunnossa. Punainen massa, sininen taivas, lämpöä jonkin verran yli 20 astetta. Ja tuuli hiljainen kuin huopatossutehtaan henki. Mikä voisi olla parempi päivä ulkokauden aloitukselle. Vuosi vuodelta olen yhä enemmän mieltynyt tennikseen. Ehkä taidotkin ovat jollain lailla kasvaneet tai sanotaan näin, että pallo elää ja palaa […]

    Sadepäivä saapuu viimein. Kylläpä sitä on odotettu. Hiljaista, hidasta ja vähän alakuloista maanantain sadetta, joka estää kyllä ulosmenemisen, mutta näyttää toisaalta niin valjulta, että tulee kysyneeksi, saako luonto tuollaisesta tarvitsemaansa kosteutta? Siihen minun ihmisluontoni ei osaa vastata. Sade muuttaa päivän kokonaan työpäiväksi talon sisällä, mutta jotain vaihtelua siihen tuo vanha rakkauteni eli tennis. […]