Tekijä: Hannu Mäkelä

  • Finlandiaa teatterissa

    Monen vuoden tauon jälkeen tulin ihan katsomaan millaisena tämän pienen pohjoisen maan kirjallinen sirkus nykyään pidetään, kun kaikki Finlandia-palkinnot jaetaan yhtäaikaa ja vieläpä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Tätä ennen olen tainnut olla paikalla silloin kun palkinnon sai Antti Hyry, onneksi ja vihoviimein. Finlandiaa on eri tavoin jaettu vuodesta 1984. Ensimmäisen sai Erno Paasilinna ja kuten hän…

  • Kauneuden korkea kaipuu

    1. Kun eilen aamulla ajoin Lohjalle, pysähdyin vielä tavan takaa ottamaan kuvia maisemasta jonka tiesin pian katoavan. Huurrepuut oli luonut pakkanen kosteudesta ja ihania näkymiä riitti; muuta sanaa en löydä. Miksipä ei ihana? Sisältäähän yksi sana jo monia: vaikkapa sellaiset kuin kaunis, ihastuttava ja koskettava. Parasta on nauttia kaikesta heti, sillä jo viikon keskipaikkeilla saapuu…

  • Aivan tavallinen päivä?

    1. On aikainen maanantaiaamu kun kirjoitan tätä. Heräsin omastakin mielestäni liian aikaisin ja nyt kellon ollessa vähän yli neljä olen jo hakenut puita vajasta, sytyttänyt uuniin tulen ja katsellut miten valot ja varjot hulmuavat vastapäisellä seinällä kuin revontulet ikään. Kun luukut panee kokonaan kiinni, revontulet katoavat. Jäljelle jää palavien puiden puhe. Ne eivät kärsi roviosta…

  • Helena Anhava (1925 – 2018)

    Helenan tapasin ensimmäisen kerran syksyllä 1964, kun vein aikaisin sunnuntaiaamuna hänen miehelleen käsikirjoitusta. Tuomas oli sellaista minulta puhelimessa pyytänyt ja viimein minulla sellainen oli. Halusin silloin päästä kirjastani äkkiä eroon ja tämä tuntui ainoalta tavalta. Kun olin sen tehnyt, tunsin kyllä häpeää, sillä kello taisi olla vasta kahdeksan kun soitin heidän ovikelloaan Tehtaankadulla ja Helena…

  • Brodskia tapaamassa

    1. Brodskin venäjäksi kirjoittamiin runoihin en koskaan ole päässyt sanoja syvemmälle; niin monitasoisia, assosioivia ja kielen rikkautta hyväkseen käyttäviä ne ovat. Oma kielitaitoni ei yksinkertaisesti riitä. Käännökset taas tuntuvat vain raapaisevan pintaa. Englanniksi Josif Brodski kirjoitti kyllä myös, kun joutui Neuvostoliiton karkoittamaksi, asettui Amerikkaan ja muuttui lopulta nobelisti Joseph Brodskyksi. Niitä runoja olen voinut sujuvammin…

  • Viimeinen illallinen

    1. La Ultima Cena (Viimeinen illallinen tai suomeksi kirkollisesti Pyhä ehtoollinen) on Leonardo da Vincin maalaus, joka löytyy Milanosta. Sen aihe on uskonnollinen; Juudas on jo pettänyt Jeesuksen. Meidän seurueemme kokoontuu myös edellisenä iltana mutta ilman petosten häivääkään. Me muistelemme Svetaa, jonka syntymäpäivä on 20.11. Hän olisi täyttänyt 56 vuotta. Nuori tyttö hän oli minun…

  • Lapsia ja aikuisia

    1. Aamulla kuljen Kazanin tuomiokirkkoon. Kova on tuuli, pilviharsoa kiitää taivaalla, vähän sinistä näkyy. Sateen pientä tihkua on ilma täynnä, mutta niin vähäistä, ettei sateenvarjoa tarvita. Palvelus on kirkossa käynnissä, väkeä paljon eikä ihmeitätekevälle ikonille nyt ole pääsyä. Sytytän Svetalle sitten kynttilän muualle. Kuuntelen kuoron laulua hetken ja jatkan matkaa kohti Olesjaa. Olemme sopineet että…

  • Selkä edellä tulevaisuuteen

    1. Silläkin tavalla voi edetä tai paremminkin täytyy matkustaa, jos sattuu istumaan Allegrossa ja vaunussa numero 4 tuolissa numero 3. Puolet vaunun istumapaikoista ovat menosuuntaan, puolet kääntävät sille selkänsä. Ja kun palataan takaisin tuolienkin osat vaihtuvat. Elämässä ei siten mikään ole täysin mahdotonta saati yksitoikkoista. 2. Kun kiitää selkä edellä Pietariin, katsoo jatkuvasti myös menneisyyteen.…

  • Tänään

    Tänään on taas uusi päivä. I dag sanoilla aloitti Guss Mattsson hienot pakinansa joita kai nykyään kutsuttaisiin kolumneiksi. Tänään käytän samaa aloitusta minäkin, koska on syytä juhlaan. Tänään on Pietarissa Oljan 21. syntymäpäivä. Ja tänään olen jo viestillä onnitellut häntä, joka siellä kuitenkin vielä nukkuu. Pietarissa vallitsee nyt jatkuva kesäaika, joten kello on siellä tuntia…

  • Arto Paasilinna, in memoriam

    Paasilinnan veljessarja tuli minulle tutuksi Erno Paasilinnan kautta, johon tutustuin 60-luvun lopussa, kun Erno vielä toimi Kariston kirjallisena johtajana ja Kariston kautta myös julkaisi. Hän jäi vapaaksi kirjailijaksi ja siirtyi sitten 70-luvun alussa Otavan talliin. Siellä hän myös pysyi aina kuolemaansa saakka eli vuoteen 2000. Ensimmäinen ´otavalainen´ kirja jonka kautta häneen yhä paremmin tutustuin oli…