Tekijä: Hannu Mäkelä

  • Ovi on kiinni, mutta ikkuna pysyy auki

    Kauan kauan sitten, jo 1800-luvun lopulla nuori Leino ja hänen vähän vanhempi veljensä Kasimir huudahtivat: ”Ikkunat auki Eurooppaan”. He perustivat oikein kulttuurilehti Nykyajan sitä varten. Lehti eli vain puolitoista vuotta, mutta iskulause jäi. Ja jotain maassamme lopulta tapahtui: piskuinen Suomi jopa liittyi osaksi sekä Euroopan unionia että rahaliittoa. Kaikki näytti pitkään hyvältä. Kunnes saapui virus […]

  • Korona on kruunu

    Aamu – perjantai 13.3. Tässä sitä sitten ollaan: Uutiset kertovat, että apteekit tyhjenevät käsidesistä ja kauppojen hyllyt vessapaperista ja säilyvästä muonasta. Kruunupäinen hirviö Covid-19 on tullut myös tänne ja mellastaa kuin meri pahimmillaan. Jopa vakaa Suomen kansa menee hamstraamiseen mukaan, koska niin on muuallakin maailmassa tehty. Kyllä tavara silloin loppuu. Joskin meillä vain hetkeksi, näin […]

  • Kielioppia

    Elämme jo maaliskuun alkua. Ei vähä mitään: maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Sinivuokkoja on jo näkynyt. Ensin otin niistä kuvan minä, sitten A. Turha sanoakin: hänen kuvansa oli ja on parempi. Niinpä se saa luvan ilmestyä tähän. Maaliskuun vaihteen päivät ovat olleet tietystikin vaihtelevia. Väliin saatiin jopa aurinkoa, joka heijastui makuuhuoneen seinälle niin, että minun itseni […]

  • Varhainen kevät

    Ennen meillä oli vuodenaikoja, nykyään vain säitä ja aikoja, voisi sanoa. Mutta kaikki kestetään. Jos itse nuorrun monestakin syystä, puhkeaa luonto taas aivan liian aikaiseen kukkaan. Kevät helmikuussa ei ole koskaan ennen ollut totta. Nyt on. Kun tulen kotiin ja alan ihmetellä pihamaata, näen vaikka minkälaisia näkyjä. Vielä viime vuonna helmikuussa oli lunta, pihamaata piti […]

  • Naimisiin!

    Jo aikaa edesmenneen ystäväni Alpo Ruuthin eli Alpin esikoisteos oli nimeltään Naimisiin. Muistelin, että nimen perässä olisi ollut huutomerkki, mutta se näkyy tipahtaneen matkan varrella; onhan teos ilmestynyt jo vuonna 1967. Vuotta aiemmin olin mennyt itse naimisiin ja saatoin siten lukea kirjaa kuin vanha tekijä ainakin. Vanha? Ensimmäistä kertaa avioituessani olin 22-vuotias, joskin parin kuukauden […]

  • Keskellä viikkoa Lahdessa

    Lahti on minulle ollut kahden asian ja paikan kaupunki. Ensinnä siellä, tarkemmin sanottuna Kalliolassa asui ja vaikutti kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmi, rakas Kaisu ynnä miehensä taiteilija Jorma Kardén. Ja toisekseen osallistuin lähes aina 1960-luvun puolivälistä Mukkulan kirjailijatapahtumaan, joka pidettiin nimenomaan Mokullassa, kartanomiljöössä. ”Under the oaks” kuten tulkki englanninsi. Ja totta se oli – nimenomaan vanhat tammet […]

  • Aika ja kaksi taiteilijaa

    Yhtäkkiä täällä on jo helmikuu. Miten tammikuusta oikein selvisimme? Kaikkea on ollut tehtävä ja niinpä aika kaiketi vain otti jalat alleen ja juoksi edellä niin kiivaasti, että oli jätettävä kaikki muu ja roikuttava kiinni ajan liepeissä. Eikä aika armahda. Koskaan se ei käänny kulkemaan toiseen suuntaa. Mutta siihen meillä on muistot, jos sellaisia haluamme säilyttää. […]

  • Vivian Maier ja valokuvauksen taide

    Viikonloppu on ohi ja vasta nyt pääsen kirjoittamaan tätä. Päivät kuluvat jo nopeammin; outoa kyllä aivan samaa tahtia jolla päivän pituus lisääntyy. Kuukausi on kulunut siitä kun oli talvipäivän seisaus. Talvea ei vieläkään ole täällä etelässä näköpiirissä vaikka pian pääsemme tammikuun loppuun; lunta ja pakkasta siis. Vettä sen sijaan riittää laaksossa. Joen tulva on suurempi […]

  • Olipa kerran muuan A. joka ei vietä syntymäpäiväänsä

    Tänään (I dag) oli ikimuistettavan Gustaf (Guss) Mattssonin käyttämä pakinanotsikko. Hän oli ammatiltaan kemisti mutta jäi kirjallisuuteen ihan pakinoiden kirjoittajana, vieläpä korkeatasoisten. Ikimuistettavaa miestä tuskin monikaan enää muistaa, mutta minä muistan. Siitäkin minun on kiittäminen Tuomas Anhavaa, joka kuten aina ei salaillut sitä mistä ja millaisesta kirjallisuudesta piti, ja millaisesta ei. Tänään on tänään ja […]

  • Matkoilla kaiken aikaa – taas

    Vuonna 1965 julkaisin kaksi esikoisromaania, joista ensimmäinen sai otsikon nimen. Se oli loppusäe Henri Michaux´n runosta Plume voyage – Plume matkustaa. Suomennos, muistaakseni Pentti Holapan ja Olli-Matti Ronimuksen kuului jotenkin näin: ”Mutta voi, Plume on matkalla, hän on matkalla kaiken aikaa.” Tuomas Anhava muuttui lopun yksikön monikoksi ja niin kirja oli valmis nimeä myöten. Ehdin […]