Aina uskoin että toki lähden ennen sinua ja sitten sinä itse katosit. Keskellä yötä tulee puhelu kaukaa Mustanmeren rannalta. Sen pienestä kylästä soittaa anoppi joka pystyy vain sanomaan: “Sveta umerla. Vsjo. – Sveta on kuollut. Tässä kaikki.” Ja siihen puhelu loppuu. Eikä mikään äkkiä auta, vaikka se tuntuu ensin unennäöltä. Katson sähköpostin, vielä olet […]
Ei näköjään kulu kesää ilman että kohtaisin jossain kuin sattumalta taas kerran Helene Schjerfbeckin. Kävimme Villa Gyllenbergin näyttelyssä ja vaikka Ane Gyllenberg oli kerännyt myös ulkomaista taidetta (Tizian ja Tintoretto), eivät ne tehneet sen suurempaa vaikutusta. Ehkä siksikin että parempia olin heiltä jo ehtinyt vuosien kuluessa nähdä vaikkapa Venetsiassa, nähdä moneenkin otteeseen. Ja kuten iäkäs […]
Nuorena uskoi sen minkä kuuli, lapsena varsinkin. Joulupukin paljastuminen omaksi isäksi, isoveljeksi tai naapurin vankaksi rouvaksi oli ensimmäinen uskon koettelemus silloin. Nyt siitäkään ei enää tiedä, kun maailma karnevalisoituu muutenkin. Änglar, finns dom, kyseli puolestaan Jarl Kulle, jos oikein muistan. Jumalat ja paratiisit ovat samaten uskon muodostamia satamia ja linnakkeita maailman kuohujen keskelle. Helvetit […]
Herään vähän ennen viittä siihen että hyttynen inisee korvassa. Vai onko se otsalla jo? Läimäytän sitä kovaa kämmenellä ja havahdun kokonaan. Hyttynen ei tietenkään siitä sen kummemmin ole piitannut, mutta itse en enää saa unta. Hyttysiä? Sen on lämpö viimein saanut aikaan. Sama se, yleensä muutenkin nousen jo tähän aikaan ja alan tehdä töitä. Täällä […]
Näen unia joka yö, mutta en yleensä muista niistä mitään. Tiedän ja muistan vain, että uneni ovat pitkiä ja sekavia seikkailu-unia. Aina joudun jonnekin ja aina pitää päästä jonnekin. Ja aina tulee esteitä matkaan. Tässä unessa, jonka herätessäni muistin ällistyttävän hyvin, esiintyi jopa Kiinan viimeinen keisari Pu Ji, tosin vain etäisenä hahmona. Hän oli vaihtanut […]
Matkalle kuin matkalle minua seuraa aina mukana kirja tai parikin, ihan kirjan fyysinen kappale. Näin myös Lappiin. Uusin tuttavuus italialaisten kirjailijoiden joukossa on vuonna 1950 syntynyt Salvatore Niffoi, josta en aiemmin ollut kuullut mitään. Italian opettajani Rosario Fina hänestä puhui ja niin tilasin internetin kautta suoraan teoksen Ultimo inverno (Viimeinen talvi). Nimi tuntui […]
Enää en tiedä miksi kirjoittaa tai edes sitä mistä kirjoittaa kun sinua ei täällä ole. Missä tahansa liikun, niin liikutun, koska olemme siellä jo käyneet. Muistokin siitä voi kaataa minut. Tai sitten haluaisin yhä äkkiä että katsoisit jotain uutta viereltä. Kenelle näytän tämän kaiken nyt: pienen suuren tuskaisen maan ja silti sen valoa heijastavat […]
Sadepäivä saapuu viimein. Kylläpä sitä on odotettu. Hiljaista, hidasta ja vähän alakuloista maanantain sadetta, joka estää kyllä ulosmenemisen, mutta näyttää toisaalta niin valjulta, että tulee kysyneeksi, saako luonto tuollaisesta tarvitsemaansa kosteutta? Siihen minun ihmisluontoni ei osaa vastata. Sade muuttaa päivän kokonaan työpäiväksi talon sisällä, mutta jotain vaihtelua siihen tuo vanha rakkauteni eli tennis. […]
Tällä hetkellä iltalukemisenani on Antonio Tabucchin (1943 – 2012) pieni teos Sogni di sogni. Sen on kustantanut palermolainen Sellerio, kuten monet muutkin Tabucchin ohuet pehmeäkantiset kirjat. Monet niistä ovat kiinnostavampia kuin suuremman kustantajan Feltrinellin paksummat teokset. Kiinnostavaa on myös se, että Tabucchi pysyi uskollisena näille kahdelle kustantajalleen ja antoi kummallekin käsikirjoituksia ikään kuin vuorovedoin. […]
Turku jäi nuorempana vieraaksi. Ihan mukava pikkuinen kaupunki jossa puhuttiin huvittavaa murretta. Ja siinä kaikki. Oikeampaan Turkuun törmäsin ensimmäistä kertaa vasta 1960-luvun loppupuolella, kun luin Jarkko Laineen runon Tulun ja Polin lääni on punainen. Murreruno teki vaikutuksen, niin hauska ja päätön ja sittenkin järkevä se oli. Ja yhä on. En aivan muista kuka opetti minulle […]
