1. Ensimmäinen kosketukseni ystävänpäivään tapahtui kirjan kautta. Kyseessä oli yksi lapsuuteni lempikirjoista Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit. Mr. Pickwickin palvelija Samuel Weller halusi kirjoittaa rakkauskirjeen eli valentiinin Mary-palvelijattarelle. Ja kun hän sen oli rustannut, oli laitettava lähettäjän nimi alle. Sam ei kuitenkaan voinut laittaa omaansa, Valentinuksen päivän lait kun olivat sellaiset. Niinpä hän kirjoitti alle isäntänsä […]

1. Sain Lissabonista Oljan ottaman kuvan Fernando Pessoasta, joka yhä istuu kahvila Cafe Havanezan edessä. En muista mikä heteronyymi hän siinä paikassa oli, ellei hetken ihan itsensä; niin monen persoonallisuuden kautta hän eli, mutta ei sillä väliä. Pessoa kirjoitti monena ihmisenä ja jotkut meistä häntä yhä lukevat. Päätyönsä eli runouden hän kirjoitti mitättömän päivätyönsä ohella. […]

Aamu oli kylmä ja laaksossa ja teillä sumua. Aurinko nousi ja sen säteet sääreilivät, kuten ennen sanottiin. Senkin sanan muistan lapsuudesta. Lapsuus on varmuudella avain kaikkeen siihen mitä olemme ja miten ja miksi elämme. Sunnuntai on vanhastaan ollut lepopäivä, mutta täällä se muuttui työpäiväksi. Oli tuotu iso roskalava ja se piti tietenkin täyttää kaikella sillä […]

1. Aamu alkaa taas yhtä sumuisena kuten eilenkin. On uskottava, että syksy todella on tuossa aivan nurkan takana. Vähän niin kuin vieras, joka tulee vain, kutsumatta. Syksy tuli kutsumatta (1974) oli viidennen runokokoelmani nimi. Sellaisia ihmisvieraita ei omassa elämässäni enää kuitenkaan ole. Jotkut eivät saavu,vaikka kuinka pyytäisi. 2. Päiviin muodostuu oma ruutiininsa. Ajan Lohjalle, juon […]

1. Joka aamu on armo uusi. Varsinkin kun herää niin aikaisin ettei valveilla ole kuin ympäröivä luonto ja kevään linnut. Ja tietenkin ahne orava, joka rapistelee aamuisin katon reunustoja pitkin kuistille lintulaudan baariin ja yrittää yhä penkoa auringonkukan siemeniä kukkienkin välistä, vaikka olen ruokinnan lumen kadottua lopettanut. Kukkia olen kuistin laatikoihin jo uskaltanut laittaa: orvokkeja […]

Miten aika kuluu? Lapsena hitaasti, vanhemmiten yhä nopeammin, sanotaan. Ja tuntuu, että se pitää paikkansa. Jos lapsena tunnin odotus oli tuskaa, ehtii tunti nykyään kadota päätä kääntämällä. Ainakin joskus. Vuosi sitten ystävänpäivänä menimme naimisiin A:n kanssa ja yhä olemme pari. Onnitelkaamme toisiamme. Yhteen vuoteen kun on mahtunut enemmän tapahtumia ja asioita kuin joskus ennen kymmeneen. […]

Pian vuosi vaihtuu ja edessä on 2020, numeraalisesti kaunis luku. Voimmeko siis odottaa siltä hyvää? Joulu oli ja meni jo eikä se ollut paha joulu. Ensimmäinen joulu A:n kanssa ja sen vietimme keskenämme. Talo lienee meille sopivan väljä kun mikään ei ahdista, ainakaan minua, ja silti sopivan pieni, että läheisyyttäkin saattoi kokea. Monenlainen onnentunne läikähteli […]

Viikonloppu on ohi ja vasta nyt pääsen kirjoittamaan tätä. Päivät kuluvat jo nopeammin; outoa kyllä aivan samaa tahtia jolla päivän pituus lisääntyy. Kuukausi on kulunut siitä kun oli talvipäivän seisaus. Talvea ei vieläkään ole täällä etelässä näköpiirissä vaikka pian pääsemme tammikuun loppuun; lunta ja pakkasta siis. Vettä sen sijaan riittää laaksossa. Joen tulva on suurempi […]

  Aina uskoin että toki lähden ennen sinua ja sitten sinä itse katosit. Keskellä yötä tulee puhelu kaukaa Mustanmeren rannalta. Sen pienestä kylästä soittaa anoppi joka pystyy vain sanomaan: “Sveta umerla. Vsjo. – Sveta on kuollut. Tässä kaikki.” Ja siihen puhelu loppuu. Eikä mikään äkkiä auta, vaikka se tuntuu ensin unennäöltä. Katson sähköpostin, vielä olet […]

Ei näköjään kulu kesää ilman että kohtaisin jossain kuin sattumalta taas kerran Helene Schjerfbeckin. Kävimme Villa Gyllenbergin näyttelyssä ja vaikka Ane Gyllenberg oli kerännyt myös ulkomaista taidetta (Tizian ja Tintoretto), eivät ne tehneet sen suurempaa vaikutusta. Ehkä siksikin että parempia olin heiltä jo ehtinyt vuosien kuluessa nähdä vaikkapa Venetsiassa, nähdä moneenkin otteeseen. Ja kuten iäkäs […]