Kuukausi: huhtikuu 2021

  • Elämäni vappuja ja vapun kukkia

    Kylmiä öitä on riittänyt ja aamu valjennut kun koillisest aurinko nousee, Kiven sanoin. Kauneutta riittää, ja kuuraakin. Mutta vain hetken. Myös lapsena saattoi vappuna sataa räntää. Kaikki säätyypit on nähty. Lapsuuden vappuni ei kuitenkaan ollut säästä kiinni. Pääasia että siihen liittyi vappuhuiskia, markkinapalloja ja serpentiinejä. Mutta niiden hankkimiseen se jäi, rahaa oli niukasti. Ilmapalloja joskus,…

  • Elämmekö unessa?

    Kysymys on Yrjö Kallisen (1886 – 1976), vastauksen antaa maailma. Kallinen tarkoitti sitä, että ihmiskuntaa uhkaa tuho, ellei se herää unestaan ja tajua mitä pahaa se kaiken aikaa tekee maapallolle – ja sitä kautta samalla itselleen. Tästä unesta on kuitenkin mahdollista herätä. Itse asiassa muu ei auta. Mutta vaikka me mitä puhuisimme, tekoja saavat aikaan…

  • Kevät on toivoa täynnä

    Otsikossa lienee lievää nostalgiaakin. Mutta olkoon. Juuri nyt se tuntuu oikeutetulta. Aika on kulunut, ja kuluuhan se, kun antaa ajan kulua. Takana on talven viimeinenkin yritys lannistaa kevät: lunta ja räntää satoi tiuhaan kaikkialle, mutta jo muutaman tunnin kuluttua se suli pois. Vähitellen sää on myös lämmennyt. Jopa niin, että viime maanantaina oltiin lähes 15…

  • Pääsiäisen aika, pääsiäisen taika

    Aloin kirjoittaa tätä pääsiäisen blogia jo lauantaina iltapäivällä, en aamulla vastoin ikiaikaisia tapojani. Monet tavat ovat muuttuneet niiden parin vuoden aikana jotka olen A:n kanssa jo saanut elää.   En ole muutoksista pahoillani, päinvastoin. Jotain voi oppia iänkin myötä, eli voi myös ajatella näin: Jos ihminen ei pysty muutoksiin, hän on jo eräänlainen patsas tai…