Elämää on myös Suomessa


1.

Matkalta on aina hyvä palata kotiin, jos koti on. Kotona seinätkin auttavat, kirjoitti jo Tshehov Talonpojissa eikä asia ole muuksi muuttunut yli sadan vuoden jälkeenkään. Hyvä on herätä aamulla tutussa vuoteessa oman vaimon viereltä ja kuunnella ääniä, joista jokaisen tuntee: kurkien huudon, puusta pudonneen omenan muksahduksen, haapojen syksyä enteilevän havinan. Sillä syksyä on jo ilmassa, vaikka päivät olisivat väliin kuinka helteisiä tahansa. Yöllä laakson kuitenkin peittää joesta nouseva usva, kaunis ja kaihoisa. Sillä vaikka aurinko edelleen nousee niin että viideltä on valoisaa, me kuljemme vääjäämättä kohti pimeää.

2.

Päivät kuluvat taas vaihdellen kaikenlaisen työn siivittäminä. Töitä vanhassa talossa riittää. Villiviini oli ottanut haltuunsa talon päädyn ja pyrki valtaamaan koko kuistinkin; oli jo vääntänyt pari lautaakin kuistin ulkoreunalta irti niiden väliin tunkeutuessaan. Ei auttanut muu kuin ottaa vesuri ja tehdä villeydestä kunnolla selvää, sillä juuresta se kuitenkin alkaa taas kasvaa kun seuraava kevät koittaa. Ja päätyyn villiviini toistaiseksi sai jäädä. ”Toistaiseksi”, tuo A:n lempisana, tarkoittaa tässä sitä että se tulee saamaan lopullisen häädön kun sen ”tie on kuljettu loppuun”, mutta mitä meidän suhteeseemme tulee, sanalla on silloin laajempi ja pitempi, jopa filosofinen merkitys. Ihmisen elämä kun ei valitettavasti ole ikuinen, vaikka kuinka haluaisimme.

3.

Kun kaikkea on saatu aikaan, on hyvä väliin tehdä muuta. Yksi rentoutumismuotoni on selvästikin veneen työntäminen vesille ja joella soutelu.

Soudan ensin ylävirtaan ja annan sitten virran tuoda minut eli laiskan Lindbladin takaisin lähelle omaa venevalkamaa, joka myös kaipaa tai suorastaan huutaa niittämistä: osmankäämit ja sarat ovat muuten kokonaan valtaamassa sen. Mutta rantakukan kauneutta en sentään niitä.

Kaikesta on huolta, vaan joskus on syytä siirtää työ seuraavaan päivään. Työ ei tekemällä lopu, mutta toki tiedän, että tehtävä se silti on. Kun yksi hoidettava on saatu pulkkaan, on toinen jo oven takana odottamassa. Silti olkoon ja astukoon sisään. Emmehän me täällä elä turhaan vain nautintojemme vuoksi, kuten niin moni luulee. Työ on ajan huvitus, sanoo vanha tammelalainen sananlaskukin, jota usein toistelen.

4.

Helle olisi hetkittäin tukahduttavaa, mutta ilmalämpöpumppu, jonka hankin ihan lämmityksen vuoksi, näkyy osaavan myös viilentää. Se ei tunnu pahalta, koska sen tarvitsema sähkö tulee suoraan omista aurinkopaneleista. Kun vielä joskus saisi oman tuulivoimalan, voisi päästä taas askeleen kauemmas Carunaa, tuota ikuista kirousta. Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja toivon lauhaa talvea. Hiihtäminen on joka tapauksessa lähes mennyttä aikaa näillä leveysasteilla. Katseeni on usein jo ensi keväässä ja siinä milloin ensimmäinen sinivuokko suvaitsee avautua aurinkorinteessä. Niin olemme kulkeneet taas vuoden eteenpäin myös ajassa. Mutta vielä on kaikkialla vihreää ja pidän siitä kiinni kaksin käsin.

5.

Maanantaina muistui mieleen, että olin näiden kotisivujen kautta saanut vinkin siitä, että Someron kivimeijerissä olisi Antero Kareen hallinnoima näyttely auki vielä parisen viikkoa. Mikäs, kun kerrankin oli vapaata, sinne me suunnistimme A:n kanssa. Ja hyvä oli että menimme.

Paikka oli mahtava. Ensimmäisen oven takana oli vain pieni galleriantapainen, mutta seuraava ovi avautui jo isoon tilaan.

Eikä sekään mitään, myös taaempaa löytyi avaraa huonetta ja kiinnostavaa katsottavaa niin, ettei tiennyt minne päätään lopulta olisi kääntänyt.

Paikalle osui myös Antero Kare itse.

Saimme kuulla että kyseessä oli jo yhdestoista yhteisnäyttely. Näyttely on auki vielä ylimääräisen viikon joten sinne voi suunnistaa jos ei paikassa ole ennen käynyt.

Kyselin Kareen itsensä tekemistä eläimenpäistä. Tässä yksi.

Ja tässä toinen.

Sain kuulla, että niiden alkuhistoria on ihmisen alkuhistoriassa: ensimmäiset luolamaalaukset kuvaavat nimenomaan metsästystä ja eläimiä. Ruokaa, joka juuri nyt on muuttumassa aina vain enemmän kasvispitoiseksi.

Minua kiehtoi myös uistimista synnytetty pyörivä parvi joka muistutti valaiden ja delfiinien ajamien pikkukalojen puolustautumistustapaa.

Uistimet Kare oli saanut lahjaksi, ei suinkaan Rapalalta, joka kieltäytyi kunniasta, vaan toiselta vääksyläiseltä eli kilpailijalta Nils Masterilta. Hyvä että maailmassa taidetta yhä tuetaan.

Kiitos siis vinkistä. Kannatti suunnistaa kivimeijeriin. Ensi vuonna uudestaan. Koskaan ei tiedä mitä tielle osuu. Jos emme liiku, muutumme muumioiksi, joista ei perhosia kuoriudu.

6.

Auto teki yllättäen tenän, sen vasemman etupyörän ulkolaidan kumi oli kulunut äkkiä niin, että alkoi vuotaa. Kallen luo siis, kylästämme löytyy myös kunnon autokorjaamo; mitäpä ei maailman navasta löytyisi! Ja päivässä vika hoidettiin, etukumit uusittiin, aurauskulmat säädettiin ja jälleen auto oli kuin uusi. Minulle autolla ajaminen on yhtä rentouttavaa kuin joella soutelu: paras pyskiatri, kuten tapaan sanoa. Edes bemarit- ja audikuskit eivät saa aikaan raivoa; halveksuntaa vain. Pienen auton perässä ei iso voi tietenkään pysyä vaikka miten lujaa itse ajaisin. (Onneksi kaasuttelen enää harvoin – A:n huomautus – tai ainakin toivon hänen sanovan niin.)

Kun auto oli valmis, saimme luvan noutaa sen Kallen luota. Sinne siis. Olin jo kuullut että Kalle Pirjo-vaimonsa kanssa oli saanut kiinni villikissan ja sen pennut, joista kolme oli nyt heillä hoidossa vanhan kissan ja vanhan koiran kanssa. Yhteiselo olikin sujuvaa. Pienet kerät tutkivat maailmaa kuten ainakin uteliaat lapset. Ja myös vanha koira ne hyväksyi, oli kuulemma kerran imettänytkin yhtä katrasta joka oli kadottanut emonsa. Kuin kissa ja koira -vertaus ei siis aina pidä paikkaansa.

(Kuva: Auli Närevuori-Mäkelä)

A:lla oli hyvä kameransa ja niinpä kuvista tuli kunnollisia, varsinkin kun kameraa käytti nimenomaan hän. Minä katselin. Miksipä en olisi katsellut. Huomenna 14.8. tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä kun menimme naimisiin. Ei paha. ”Toistaiseksi” saa siis luvan jatkua. Jatkukoon sinne saakka, missä hämärä metsätie lopulta peittää meidät muun maailman näkyvistä.

(13.8.2020)