Kuukausi: maaliskuu 2020

  • Vangin vapaus

    Yöllä Uudenmaan rajat pistettiin sitten kiinni ja nyt lauantaina täältä ei pääse pois eikä myöskään tänne ilman painavaa syytä tai asiaa. Mikä se sitten onkin, sen määrittelee poliisi ja valtiovalta betoniesteiden kera. Miten mahtaisi käydä paateille, jotka salaa ylittäisivät meren ja saariston salmien kautta rajan? Onko tykkiveneitä edessä? Voihan olla että myös muutama rinkkaselkäinen suunnistaa […]

  • Ovi on kiinni, mutta ikkuna pysyy auki

    Kauan kauan sitten, jo 1800-luvun lopulla nuori Leino ja hänen vähän vanhempi veljensä Kasimir huudahtivat: ”Ikkunat auki Eurooppaan”. He perustivat oikein kulttuurilehti Nykyajan sitä varten. Lehti eli vain puolitoista vuotta, mutta iskulause jäi. Ja jotain maassamme lopulta tapahtui: piskuinen Suomi jopa liittyi osaksi sekä Euroopan unionia että rahaliittoa. Kaikki näytti pitkään hyvältä. Kunnes saapui virus […]

  • Korona on kruunu

    Aamu – perjantai 13.3. Tässä sitä sitten ollaan: Uutiset kertovat, että apteekit tyhjenevät käsidesistä ja kauppojen hyllyt vessapaperista ja säilyvästä muonasta. Kruunupäinen hirviö Covid-19 on tullut myös tänne ja mellastaa kuin meri pahimmillaan. Jopa vakaa Suomen kansa menee hamstraamiseen mukaan, koska niin on muuallakin maailmassa tehty. Kyllä tavara silloin loppuu. Joskin meillä vain hetkeksi, näin […]

  • Kielioppia

    Elämme jo maaliskuun alkua. Ei vähä mitään: maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Sinivuokkoja on jo näkynyt. Ensin otin niistä kuvan minä, sitten A. Turha sanoakin: hänen kuvansa oli ja on parempi. Niinpä se saa luvan ilmestyä tähän. Maaliskuun vaihteen päivät ovat olleet tietystikin vaihtelevia. Väliin saatiin jopa aurinkoa, joka heijastui makuuhuoneen seinälle niin, että minun itseni […]