Sunnuntai koitti sateisena, mutta vähitellen sade taukosi. Kun aamun työt oli tehty, valtasi halu nähdä maailmaa. Ei sitä suurinta, vaan tätä täällä, pienempää kosmosta Länsi-Uudellamaalla. Jos kohta loputon avaruus alkaa aina juuri siitä pisteestä missä kulloinenkin ihminen on. Siksi sanon ylpeästi ja osuvasti, että Sitarlan talomme on maailman keskus. A. ei koskaan ollut käynyt Tammisaaren […]

Maanantaiaamuna A. vei töihin mennessään minut Jorvin sairaalaan ja sinne jäin sitten laukun, tietokoneen ja potilaan statukseni kanssa. Olin odotustilassa liian aikaisin, mutta Leikossa eli leikkausyksikössä isoja ja pehmeitä tuoleja riitti eikä sinne lopulta tähän jälkimmäiseen aamuryhmään ilmaantunut kuin viisi muuta. Jokainen menetti identiteettinsä vuorollaan, sai sairaalan vaatteet ja kaksi hetutiedot sisältävää ranneketta (ehkä siksi […]

1. Perjantaina koitti päivä, jolloin jokavuotinen Hannu Mäkelä -palkinto jaettiin. Tänä vuonna(kin) sen sai kirjailija Antti Tuuri ja nyt teoksestaan Levoton mieli. Kirja on yksi hänen parhaistaan, ainakin minun mielestäni. Kirja kertoo taiteilija Arvid Bromsista ja vaikka on romaani, se seuraa tämän vaiheita uskollisesti, sisältäpäin katsoen. Minäkertojan elämä on mitä monimuotoisinta ja väliin niin klassista […]

1. Yhä voi kaiketi sanoa näin: kirjoitus- ja lukutaidolla on ollut ratkaiseva merkitys siinä, että ihminen on muuttunut inhimilliseksi ja saanut omaa eläimellistä perimäänsä edes hieman jalostetuksi. Ensin keksittiin nuolenpääkirjoitus ja hieroglyfit, vasta sitten nykyaikaisemmat kirjaimet ja niistä muodostetut sanat. Juuri sanat ja varsinkin niistä kehittyneet lauseet ja kappaleet ovat tulleet ja jääneet kommunikaation peruskiviksi. […]

1. Kurjet lähtevät. Niiden ääntä tulee ikävä. Ei auta muu kuin tallentaa mieleen. Ja tästäkin tiedän, että alan odottaa kevättä. Syyspimeä on työn aikaa, talvella lumi valaisee, jos lunta tulee, mutta sitten todella saapuu taas kevät. Sitä kohti haluan katsoa. Miten nopeasti vuodenajat vaihtuvat. Miten nopeasti vuodet kuluvat. 2. Joutsenet muuttavat vasta kun kaikki ruokapaikat […]

Joel Lehtonen ei nykyään taida enää kuulua mihinkään kaanoniin, vaikka häntä parempaa kirjailijaa on melkoisen hankala hakea. Yksi huipuista hän eittämättä on, joskin monen jo unohtama. Syyttä. Vaikka sanonnassa on lieviä arkaismeja, teksti kulkee kuin ison virran vesi. Päältä tyynenä, sisältä voimakkaana ja tavalla, joka vie mukaansa. Hain teoksen yläkerran hyllystä. Se on vanha kovakantinen […]

Syyskuu on alkanut vauhdilla. Perjantaina oli kaiken muun lisäksi mahdollisuus myös pelata tennistä. WSOY ja Anna-Riikka Carlson olivat järjestäneet Puistolan tennishalliin turnauksen, jossa kirjallisen alan ihmiset löivät palloa. Kun saavuin paikalle, näin vain nuorta väkeä ja luulin heidän kuuluvan aivan muuhun porukkaan. Totuus paljastui pian ja huomasin olevani nestori, josta seuraavaksi vanhin eli Touko Siltala […]

Hannu Salaman yhden hienon novellin lopussa päähenkilö, nuori mies tajuaa, että hänellä on jotain sanottavaa. Lause on tosi ja ironinen, koska aikakausi odotti sanottavaa kirjailijalta. Sanottavaa on nyt minullakin, mutta en tiedä mitä aikakausi odottaa. Sen kuitenkin tiedän mitä itse odotan. Viikko on taas kulunut, on varhainen sunnuntaiaamu. Herään ensin kello kolme ja menen varoen […]