Sinä olet pöljä, hullu, pimeä,

hän sanoo ja nauraa.

Sinä olet nostalginen romantikko, hän lisää.

Ja sitten hän, rakkaani,

löytää vielä paljon muita sanoja

jotka kyllä hyvin sopivat minuun.

Söhlö on niistä vain yksi,

ehkä vähäisin kaikista

ja sen tunnistan itsekin.

Mutta entä hän, millainen hän on?

Hän on ihana, ainoa, oma, laisensa;

ainutlaatuinen, vertaansa vailla;

paras, täysin omaa luokkaansa,

väliin arvaamaton ja yllättävä

niin ettei itsekään sitä tiedä,

mutta kaiken lisäksi myös

hauska, huumorintajuinen,

älykäs, viisas ja viehättävä.

Hän on nainen, jollaisesta koko ikäni

olen unelmoinut ja jota olen etsinyt.

Ja nyt hän istuu tuossa, on ja katsoo,

nauraa taas; ja ah,

hänhän nauraa minulle.

Miksi?