Sinä olet pöljä, hullu, pimeä, hän sanoo ja nauraa. Sinä olet nostalginen romantikko, hän lisää. Ja sitten hän, rakkaani, löytää vielä paljon muita sanoja jotka kyllä hyvin sopivat minuun. Söhlö on niistä vain yksi, ehkä vähäisin kaikista ja sen tunnistan itsekin. Mutta entä hän, millainen hän on? Hän on ihana, ainoa, oma, laisensa; ainutlaatuinen, vertaansa…

Aamu oli kylmä ja laaksossa ja teillä sumua. Aurinko nousi ja sen säteet sääreilivät, kuten ennen sanottiin. Senkin sanan muistan lapsuudesta. Lapsuus on varmuudella avain kaikkeen siihen mitä olemme ja miten ja miksi elämme. Sunnuntai on vanhastaan ollut lepopäivä, mutta täällä se muuttui työpäiväksi. Oli tuotu iso roskalava ja se piti tietenkin täyttää kaikella sillä…

Tulee päivä joka on satua. Tuuli moinaa, lämpötila on kahdenkymmenen korvilla vaikka eletään vasta huhtikuun loppua. Lähdemme soutamaan jokea ylös Musterpyyn järvelle. Virta on osin vielä voimakas, mutta saan vanhan paatin etenemään Sitarlanjokea ja sitten joen niskan yli järvelle. Matkaa sinne tulee puolisentoista kilometriä. Hanhiparvia lentää pään yli, niitä riittää nyt. Ne suuntaavat kulkunsa pohjoiseen,…

Katsoimme illalla Jacues Tatin (1907 – 1982) nerokkaan elokuvan Mon oncle  – Enoni on toista maata (1958). Olen nähnyt sen vähintään parikymmentä kertaa ja edelleen siitä voi löytää jotain uutta. Niinkin filmi täyttää Italo Calvinon kehittämän klassikkoteoksen määritelmän. Huono katoaa, hyvä säilyy aina jotenkin, vaikka sitä hetken pitäisi yllä vain yksi katsoja tai lukija. Suomennos…

Pitkäperjantai on takana, kiirastorstai jo sitä ennen, nyt on lauantaiaamu. Lankalauantaiksi tätä päivää ennen kutsuttiin. Aamu on aikainen, kello vähän yli neljän. Toissa aamuna näin haloilmiön, nyt se tuskin ilmestyy. Ulkona on vielä hämärää, kuu on lähes täysi mutta hohtaa paksun pilviverhon takaa. Olen herännyt aikaisin, joskus vain käy niin. Menen kuistille ja istun hetken…

”Ognuno sta solo sul cuor della terra, trafitto da un raggio di sole: ed è subito sera.” ”Jokainen yksinään maan sydämellä auringonsäteen lävistämänä: ja äkkiä on ilta.” (Salvatore Quasimodo 1901 – 1968) Aikanaan Quoasimodo sai Nobel-palkinnonkin. Tuo pieni runo, yksinäisyyden apoteoosi eli ylistyslaulu, on kuin palkinnon muistomerkki, sillä nimenomaan tästä runosta hänet tunnetaan. Synnymme, elämme,…

Ilta tulee hiljaa, valo himmenee. Menen ulos ja hengitän ilman raikkautta, palaan sisään ja tunnen sinun tuoksusi. Yhä vain se viipyy tällä vuoteella, vaikka lähdit luotani jo eilen. Mutta osa sinusta jää aina tänne. Kuuntelen joutsenten ääniä laaksosta, niidenkin huudot ovat kaihoa täynnä. Jostain ne tuolla pitivät yhä neuvoa, vaikka ovat etsineet tulvajärveltä ruokaa, kumppania,…

Kun olen ajanut pitkin poikin erilaisia teitä, silmäni ovat harvoin nähneet virallisia vaalilistoja. Niitäkin löytää kun etsii. Tungosta niiden edessä ei koskaan ole. Sen sijaan katse on tavan takaa osunut itse asiassa laittomiin mainoksiin, joita teiden varret ovat juuri nyt täppösen täynnä. Niitä on isoja ja pieniä, varakkaiden ja köyhempienkin laittamia ja jokaisessa niistä on…