1.

Jääpuikot kasvavat taas talon katolta, ulottuvat kohta maahan. Talon lämpöeristys on heikko, siitä se kertoo. Mutta pidän jääpuikoista, ne ovat kuin hirviön hampaita. Ja hirviöitä maailmassa riittää. Jopa vaalihirviö on lähtenyt täysillä liikkeelle, koska keväällä pidetään vaalit. On siis lupausten kevät. Mihin tahansa asiaan ja asian tynkäänkin tartutaan jotta kaikilla puolueilla kävisi vaaleissa hyvin. Jollain aina käykin.

Toiset menettävät ehkä hetkeksi valtansa ja joutuvat oppositioon, mutta palaavat varmuudella taas parketeille neljän vuoden jälkeen. Ja niin elämä Finlandiassa jatkuu ilman Sibeliuksen sointuja. Mieleen tulee se purjevene nimeltä Margareeta, jolla lapsena ja nuorena seilasin Kukkialla isoveli Juhan komennossa. Pidin perää, hän oli kapteeni. Köli oli huono ja aina välillä luoviessa vettä tuli laidan yli veneen pohjalle vaikka kuinka roikuimme painoina tuulenpuoleisella laidalla. Luovin suunnasta riippuen vesi makasi toisella puolella pohjaa ja kun käänsin, kuului solina kun vesi valui taas toiselle puolelle. Tämä on suomalaisenkin demokratian ydin. Mikään ei muutu vaikka kaikki muuttuisi. Se sama vesi velloo aina paatin pohjalla.

2.

Vastenmielisin asia, josta kyllä hetki vaahdottiin ja sitten taas jo täysin vaiettiin, olivat lapsiin ja alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset, joiden määrä oli järkyttävän iso. Teema ei taida kantaa vaaleihin; siinä kun ei ole mitään hyvää. En osaa sanoa muuta kuin sen, että rangaistukset pitäisi vähintäänkin tuplata, jos sekään riittää. Riippumatta siitä ketkä ovat syyllisiä. On toisaalta syytä muistaa, ettei maahanmuutajissa voi olla huonoa väkeä sen enempää kuin omissammekaan.

Lapsuus on yhtä kaikki pyhin ja viattomin asia mikä ihmisellä on. Sen pilaaja on murhaaja ja pahempikin. Silti on näköjään taas parempi vetää suu suppuun. Tuollaisilla uutisilla kun media ei voi kauan myydä tuotteitaan.

3.

Seuraavaksi saimme tabloideihin vanhukset ja heidän kohtelunsa. Vaaliteema sekin. Huvittavaa on ettei asiassa ole mitään uutta. Kun äitini dementoitui 1980-luvulla ja joutui erilaisiin laitoksiin ja sairaaloihin, näin niissä jo kaikki merkit tulevasta. Ihmisen tehtävänä ei silloinkaan ollut enää elää, vaan kuolla pois yhteiskuntaa rasittamasta; laitokset olivat lähinnä kuin ydinjätteen alkusijoituspaikkoja, joista tie vei vain hautuumaalle. Ja sinne äitinikin onnekseen lopulta päätyi. Ihmisen arvoista ei elämä laitoksissa silloinkaan ollut.

Entä nyt. Laitoksista on tullut vielä pahempia eli usein pelkästään rahan ansaitsemisen välineitä, tuottoon viritettyjä koneita, joiden toiminnalle valtio on sulkenut silmänsä. Niinpä sama vanha peli on niissä jatkunut entistä irvokkaampana. Monella ikääntyneellä tai seniorilla, kuten me vanhuksia hienommin kutsumme, on paljon hauskaa odotettava, kun he joskus päätyvät koneiston uumeniin sen ruuaksi. Moolokin hirviö syö jokaisen vähitellen ja sitten luut lopulta kuopataan.

Raha, se pakenee taas jonnekin, usein ulkomaille niin kuin sähköverkko Carunan tapauksessa. Sijoittajat sijoittavat saadakseen ison tuoton. Ja totisesti he saavat sen, eivätkä edes ole maamme väkeä.

Caruna, niin. Se ei tietenkään ole vaaliteema. Valtion sähköverkon myyjät, arvoisat vähäjärkiset ja silti ah niin viisaat poliitikot ovat mielestäni syyllistyneet suoranaiseen maanpetokseen ja laittaisin heidät suoraa päätä valtakunnanoikeuteen ja korvausvastuuseen, jos minulla valta olisi. Ja onhan minulla: se yksi hieno ääni. Pakko sitä on käyttää, vaikka mitään muutosta en sillä saakaan aikaan.

4.

Myös ilmastonmuutos on mainio vaaliteema. Kaikki me vastustamme ilmastonmuutosta, vaikka emme edelleenkään täysin tiedä sitä mekanismia jolla sen voisi tehdä ja jolla muutos tapahtuisi. Uskonnollistyyppiset rituaalit kuuluvat kuitenkin jo kuvaan. Kiintoisaa on että niitä varsinkin sekularistit suosivat. Mitä tahansa ihmiskunta tekee, se tempoilee jo omassa verkossaan suuren hauen tavoin ja vain pahentaa tilannettaan.

Ihmisiä on valitettavasti maapallon kantokykyyn nähden jo liikaa. Se lienee ongelman ydin eikä yhtäkään ratkaisua siihen ole vielä löytynyt.

Nyt meillä on kerrankin taas kunnon vanhanajan talvi. Mutta sekin on jo osa ilmastonmuutosta. Tapahtuipa mitä tahansa, niin lehdistä saa lukea että ilmastonmuutoksesta aivan kaikki johtuu. Joko lunta ei tule lainkaan tai sitä tulee liikaa. Ilmastonmuutos! Amen.

Sähköauto saastuttaa enemmän kuin tavanomainen, jos ruvetaan laskemaan sen koko valmistusketjun vaikutuksia luontoon ja akkujen tarveaineiden louhinnan aiheuttamia tulevia katastrofeja, akkujen omasta saastevaikutuksista puhumatta. Mutta ei sillä väliä, ei vielä.

Kun meillä parinkymmenen vuoden päästä on maa täynnä sähköautoja joista osa ei uusien akkujen puutteessa pääse enää edes liikkumaan ja loput liikkuvat vaivoin ydinvoiman sähköllä, kuka muistaa miten tälle tielle lähdettiin. Kyllä kannattaisi aina laittaa jäitä hattuun ja miettiä hetki ja toinenkin ennen kuin teollisuuden pyörät pannaan pyörimään. Vetyautot ja polttokennot tai biokaasuautot voisivat olla ratkaisuna sentään parempi vaihtoehto. Mutta näin mennään nyt eikä mikään halpa kelpaa. Laitan tähän taas sen saitin, jonka mukaan Englannissa on kehitetty menetelmä jolla dieselautojen saastetta saadaan vähennetyksi 98 prosenttia. Kas tässä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/viime-hetken-lapimurto-yksinkertainen-ratkaisu-voi-vahentaa-dieselauton-paastoja-98-prosentilla/6830364#gs.ZrwNzPxh

Tuollainen ei kuitenkaan teollisuutta kiinnosta; liian yksinkertaista ja aivan liian halpaa. Voittomarginaali on mitätön. Ja niin kaikki hyvä hautautuu kuten aina ennenkin. Vain suurilla voitoilla on teollisuudelle väliä. Sairas on maailmamme.

5.

Jopa Matti Nykäsen kuolema  näytti hetken nousevan vaaliteemaksi. Tosissaan alettiin miettiä valtiollisia hautajaisia, koska Suomen kansa tai oikeammin sen kovinta ääntä käyttävä osa tuntui sellaisia kaipaavan. Onneksi perhe on jo tehnyt viisaamman ratkaisun.

Muistan toki Nykäsen, pojan joka ei osannut edes pelätä ja siksi lensi pitkälle. Muistan myös miten lento loppui. Ja lopuksi hän vähän ennen kuolemaansa putosi katolta ja teki viimeisen hyppynsä. Muistan hänen avioliittonsa, eronsa, ongelmansa viinan kanssa – sen seurauksista puhumattakaan. Muistan siis erittäin onnettoman ja tasapainottoman ihmisen, ikuisen pienen pojan, jonka yritykset saada rahaa elämiseen olivat säälittäviä, vaan pakko ajoi. Rahaa kun ei urheilusta enää tullut.

Muistan senkin miten kerran paikallisjunassa istuin lähellä isoa naisjoukkoa joka oli menossa Järvenpään kasinolle. Puheet kuulin, naiset halusivat nähdä mäkikotkan munat.

Ehkä näkivätkin. Myös niitä tämä onneton joutui näyttämään ja yritti jopa laulaa. Nämä samat ihmisetkö hänet nyt haluavat pyhittää? Kuulemma somessa monet raivoavat jos joku uskaltaa sanoa vähänkin poikkipuolisen sanan hyppääjäpojasta; haluavat lynkata sanojan. Onko niin, että totuudella ei ole enää mitään arvoa? Onko Suomikin liittynyt Trumpin maailmaan?

Oma suhteeni Nykäseen on kaksijakoinen. Ajattelen häntä joskus myös naurahtaen ja lämmöllä. Erityisesti pidän kahdesta hänen ns. aforismistaan: Elämä on laiffii  ja Fifty-sixty. Varsinkin jälkimmäinen on kuin vahingossa todella oikeaan osunut. Tasan emme saa täältä mitään, sillä tasa-arvo ei sittenkään kuulu demokratiaamme. Jos meille valtio salliikin joskus sen 50 prosenttia työstämme (kun kaikki piiloverotkin otetaan huomioon), se toinen puoli plus 10 prosenttia lisää kuten tuntuu, menee takaisin sille itselleen asiaan kuuluvasti. Sitten taas nuokin rahat heitetään poliitikkojen toimesta kuin ilmaan ja otetaan lisää velkaa. Tälle oravanpyörälle ei tunnu olevan mitään loppua. Se jos mikä ansaitsee ikiliikkujan keksijän palkinnon.

(8.2.2019)