On the Road 1: Siin Tallinn


1.

Jotain tällaista muistelen kuulleeni entivanhaan. ”Kello lyö kaksymentkolm”, oli Eestin radiokuuluttajan seuraava lisäys. Aivan varma en ole kirjoitusasusta tietenkään, eestiä en osaa räähkiä. Mutta Tallinnaan tulin taas, tosin jo aikaisella aamulaivalla. Myrskysi hieman, vaan vakaasti paatti puski eteenpäin ja kello 11.15  olimme perillä. Jonottelu käytävillä ei ollut ikuista ja kun terminaalista päästiin, noustiin saman tien bussiin. Se ajoi Pärnuun ja siitä Latvian rajalle ja Port-hotelliin joka sijaitsee lähellä Riikaa. Suomessa olisimme tuskin vielä edes Jyväskylän korkeudella.

2.

Tällä matkalla näen Kaliningradin ja Kuurin kynnäksen, tuon satakunta kilometriä pitkän niemen Itämeressä, joka on muutaman kilometrin levyinen ja kapeimmillaan paljon alle yhden. Vielä se on horisontin takana, mutta varmaan jo huomenna tuo luonnonihme on silmien edessä.

Maltan odottaa. Juuri nyt on hyvä olla, koska bussi löysi hotelliin, sain huoneen ja otetuksi heti jopa suihkun. Mutta pian posket ovat taas alkaneet hehkua. Lämpöä riittää hotellin sisälläkin kuin Sotshin elokuussa ennen. Pitäisikö lopulta pukeutua shortseihin? Koskaan ennen en ole matkustanut shortsit jalassa.

3.

Olen seuramatkalla vaikka en ole seuramatkaihminen. Mutta niin vain kävi nyt. Pieni 15-henkinen joukkue on kuitenkin täsmällinen, juoppoja ei ole, bussi lähtee sovitulla ajallaan. Se on heti paljon.

Pärnussa oli aikaa syödä kevyesti ja juoda vettä sen minkä helle vaatii. Pari hauskaa ravintolaa osui silmiin, toista tienvarsikapakkaa vartioivat kuin Antti Ojalan vaivaisukot, rannan lähellä olevan ravintolan terassilla söin sitten todella hyvin tehtyä bruschettaa.

Uimarannallakin pistäydyin, mutta pakenin heti paikalta. Polttava kuumuus toi mieleen lähinnä melanooman. Eikä merivesi houkuttele sen jälkeen kun on nähnyt Suomenlahden sinileväkuviot.

4.

Uskon että selviän viikon näin rauhallisessa porukassa. Onhan suomalainen sellainen, että jaksaa ainakin olla ja joskus jopa yrittää. Bussissa yritin nukkuakin, mutta löysin itseni lähinnä unen ja valveen rajalta. Toisaalta sain olla vain, ei tarvinnut miettiä minne ajaa ja miten, ei mitään. Niin kuin lapsi kapalossa keinuin auton tahdissa, siltä tuntui. Ilmastointi auttoi oloa, vaikka sai myös hetkittäin yskimään. Ja heti kun pysähdyimme, kuumuus ulkona kietoi villavaatteeseen josta ei hevin tahtonut päästää. Tällainen helle ei kuulu ugreille, sittenkään. Viime kesä oli kaikista kesistäni ylivoimaisesti pahin, mutta sen sateet ja viileyden haluaisin sittenkin outoa kyllä saada takaisin.

5.

Pärnusta oppaamme puhui ja mieleen jäi että kaupunki perustettiin jo 1200-luvulla. Toinen minkä tulen nyt muistamaan on Balttian unettava ja lähes tylsähkö tasaisuus: eroa Eestin ja Latvian välillä ei huomaa kuin kielestä. Ja kolmas asia on se, että jostain syystä bussissa alettiin kovaan ääneen keskustella tunnelista jota edelleen suunnitellaan Helsingin ja Tallinnan välille.

Olen aikanaan kirjoittanut, että rautateiden raideleveys tekee jo Eestissä stopin, mutta se stoppi ei tulekaan siellä, ei myöskään Latviassa eikä kaiketi Liettuassakaan, tämän opin nyt. Iso stoppi tulee vasta Puolassa, eli muutaman sadan kilometrin päässä. Sen edemmäs ei juna kulje ellei telejä vaihdeta, koska Euroopan raideleveys on toinen kuin omamme ja Venäjän. Sellainen operaatio kestäisi joka tapauksessa tuntikausia. Luulen myös ettei tunnelista tulisi menestystä muutenkaan, kun katselin aamun matkailijoita Finlandia-laivalla. He nauttivat nimenomaan laivamatkasta ja vähän muustakin. Junalla pääsisi liian nopeasti ja pimeässä perille. Joka nopeutta haluaa, voi lentää.

6.

Kansaa laivalla riitti, aivan joka lähtöön. En ole pitkään aikaan nähnyt näin paljon ihmismassaa kerralla. Kesäiset vaatteet paljastivat  yhden uudenkin asian minulle: kansakuntamme näköjään lihoo kovaa vauhtia. Se tuntuu hieman pelottavalta, aikuisiän diabetes lienee jo nyt hurjassa kasvussa sydän- ja verisuonisairauksista puhumatta. Ihminen voisi olla kaunis olento, mutta laivalla en tuota kauneutta oikein tavoittanut. Peiliin minun on näiden sanojen jälkeen turha katsoa, tiedän kyllä mitä ikä on itselleni tuonut tullessaan. Mutta tämän päivän lihavuus koettelee aivan liian monia nuoriakin. Vain yksi laiha ja hyväkuntoinen tyttö-  ja poikaporukka erosi täysin muista, mutta he olivatkin kaikki valtavine tavaramäärineen menossa rullasuksileirille! Ja jokainen kantoi kuormansa itse.

7.

Matkaevääksi otin mukaan uusimman kirjani. Monen mutkan, parin soiton ja muutaman ajokerran jälkeen tekijänkappaleitten paketti löytyi lopulta Lohjan postista aivan viime tingassa perjantai-iltana. Muut kirjat jäivät odottamaan paluutani, mutta yksi kappale lähti matkaan.

Kirjaa olen vasta katsonut, en ole uskaltanut sitä kunnolla edes avata. Mutta oma tehtävänsä sillä on. Sen kannessa on vaimoni kasvoista osa ja liepeessä kunnon kuva. En siis matkusta yksin. Sveta kulkee yhä mukana ja niin juuri on hyvä. Missä minä, siellä edelleen hän, vaikka vaimoni kuolemasta on tänään tullut kuluneeksi tasan yksitoista kuukautta. Henkimaailmaan en usko, mutta tähän yhteyteen uskon. Ja ennen kaikkea uskon edelleen valoon. Pimeyttä on maailmassa kerta kaikkiaan liikaa.

(28.7.2018)

 

P.S.

Yötkin ovat Latviassa kuumia. Illalla tulin parin tutuksi tulleen reissaajan kanssa kävellyksi pienelle järvelle joka oli täältä ehkä kilometrin päässä. Senkö pitäisi selittää että hotellin nimi on Port. Sielläkään ei ollut satamaa, mutta pari ökyvenettä rannassa.  Minne niillä pienellä järvellä ajettiin, jäi epäselväksi.

Hulppeita olivat asuintalot, kaikessa näkymätön lappu: ei köyhille. Turvamiehiä konepistooleineen ei sentään ilmaantunut. Kuljimme kylläkin hillitysti, kuten suomalainen vanhempi ja maailmaa jo nähnyt turisti osaa.

Asuintalon päädystä löytyi kahvila-ravintola Perle. Nuoria tyttöjä töissä täälläkin. Joku heistä puristi minulle appelsiineista oikein kunnon juoman. Hiljaista jenkkimusiikkia, pari venäjää puhuvaa seuruetta, idylli, joka ei oikein tuntunut todelliselta. Mutta pienet lapset juoksivat kiveyksellä paljain jaloin ja saivat mielen hyväksi myös katsojalle. Niin se on, ajattelin taas kerran: lapset ja rakkaus ovat elämän tarkoitus.

(29.7.2018)