Hyvää juhannusta


 

Kari Rydman, tuo Rytky, aloitti yhden levynsä tällaisella laululla: ”Sataa, sataa. Ei tuule puu, ei liiku lehti. Harmaata on kaikki maa.” Näin oli jo Pariisissa vappuna ja juuri nyt tuntuu aivan samalta täällä Sitarlan jokilaakson liepeillä, paitsi että myrsky repii kuivuneita lehtiä (”repaleinen tuuli repii lehdet”, Rytky lauloi myös) ja sirottelee niitä tielle. Mutta ei se sittenkään tunnu yhtään pahalta. Vettä on luonto huutanut ja vettä viimein saadaan. Kiitos Taivas, kiitos ihan isolla T-kirjaimella. Sitä paitsi laulu taisi jatkua näin toiveikkaasti: ”Istun sisällä. Minun on lämmin. Sinua rakastan.”

Rakkaus pitää vilunkin poissa; miten lienee tänä juhannuksena. Juuri nyt päivä alkaa juhannusaaton kunniaksi itse asiassa lyhetä, juuri nyt syksy lähestyy. Juuri nyt… Ja seis pessimismi! Juuri nyt saa luvan alkaa myös toinen kesä.

Kukat kukkivat täysillä vielä eilenaamulla ennen sateiden tuloa, apiloiden veri oli tummanpunervaa. Torilla myytiin uutta perunaamme ja suomalaista mansikkaa. Tämä saderintama pelastanee viljasadonkin, jos ei kokonaan niin edes osittain. Se lämmittää mieltä, vaikka puhelimeni sai jo eilen sähköverkon hoitajalta viestin, jossa varoitettiin myrskyn aiheuttamista sähkökatkoista. Kun yksi vaara poistuu, toinen ilmestyy. Ah, mitä meillä siis onkaan tänään vielä edessä? Jalkapallohulluille varmaankin sietämätöntä piinaa, jos peliä ei äkkiä toosasta näykään.

Lionel Messi oli vielä äsken jumala, nyt vain mitätön riepu. Voi maailmaa ja sen tylyjä tuomareita. Ylös kivutaan ja alas tullaan – ja niin on aina, joka asiassa. Vasta kuolema näköjään ratkaisee kuinka sankarien lopulta käy.

Vaimoni nuorempi tytär saapui eilen ja nukkuu autuaan unta. Hänen tenttikautensa Pietarin polyteknisessä yliopistossa on päättynyt. Sopii siis 20-vuotiaan uinua. Herätän Oljan vasta kun tuntuu että päivä kuluu loppuun. Ehkä illaksi on sittenkin luvassa tauko sateisiin ja pääsemme Vihtiin katsomaan kirkonkylän kokon polttamista, jota hän ei koskaan ole nähnyt. Kirkossa on aina myös ilmainen konsertti ja tupa täynnä väkeä. Ehkä lähdemme sittenkin sinne? Kukapa tietää mitä sään jumala meille tänään todella antaa. Vaikka kun katson, näen miten säätutka kieppuu kuin tornado eteläisen Suomen yllä.

Juhannus, Johannes Kastajan juhla. Tai vielä vanhempi pakanuuden juhla, jonka Tarkovski Rubljovissaan niin mieleenjäävästi kuvasi. Suomessa se on ollut lähinnä jälkimmäiseen viittavaa menoa, varsinaisia Juhannustansseja Salaman kertomalla tavalla. Siinäkin meillä on ollut ja yhä on todella hyvä kirjailija.

Saunan lämmitin varmuuden vuoksi jo eilen. Viimeinkin. Niin kuivaa on ollut että vaikka saunan piippu on kunnossa ja piipun päällä ihan metallinen hattukin, en tohtinut kiuasta kuukauteen sytytellä kipinöiden pelossa ennen kuin nyt. Kuivuus antoi pientä esimakua siitä miltä elämä Afrikassa tuntuu. Ei ole mikään ihme että tuhannet ja taas tuhannet lähtevät sieltä kurjuutta pakoon paremman elämän toivossa. Ihmisen perustarpeet eivät koskaan ole niitä, joita rahaa himoitsevat suuryhtiöt meille kuluttajille liukuhihnalta luovat. Parempi elämä ei alkuun tarvitse paljon: palan leipää ja lasillisen puhdasta vettä sekä katon pään päälle. Kun luonto elää, elää ihminenkin.

Toinenkin laulu tulee mieleen. Se on Rydmanin viisua vanhempi: ”Juhannus on meillä herttainen. Tähtitaivas on sininen. Pirtti on jo pesty puhtoinen. Pihamaakin laastu on.” Lähes joka sanasta  tajuaa, että kyse on ajasta, jota emme enää elä. Mutta hyvillä mielen laulan myös näitä sanoja ja muistan menneitä aikoja. Eivätkä jotkut asiat vieläkään kovin kaukaisia ole. Vaimoni tapasi pestä lattiat täällä juuri juhannuksena kuten jouluna myös. Ja niin on, että nytkin hän pesee lattiaa, jos ei muuten niin syvällä mieleni pohjalla. Kaipa siksi päätän, että kun sade lakkaa, minä puolestani menen ja haravoin tien siihen pudonneista lehdistä ja oksista putipuhtaaksi.

(22.6.2018)