Lousiana ja muita huveja


1.

Lousianaan ajamme rantatietä ohi hulpeitten huviloiden, varsinaisen kultarannikon. Toisaalta asumisen auvosta on niissä vaikea sanoa, kun tie kulkee pitkin rantaa ja talot ovat tien väärällä puolella. Melua siis riittää, vaikka näköala on vähintään tuhannen taalan arvoinen. Vai pitäisikö sanoa kruunun. Euron ja kruunun välinen avainnumero on 7 – kun sitä alkaa käyttää, tajuaa viimeistään sen, että tämä maa ei ole halpa. Kiintoisaa olisi keskustella jonkun talousihmisen kanssa onko omasta valuutasta juuteille todellista hyötyä.

2.

Mutta minä olen tullut katsomaan taidetta ja nuorta itseäni noin 50 vuotta sitten Lousianassa. Palle kääntää piskuisen Fordinsa ja löytää sille jopa parkkipaikan. Ihmeellistä. Hänelle se on kuin lottovoitto.

Lousianalla ei ole mitään tekemistä Amerikan osavaltion kanssa, vaan paikan omistajalla on ollut kaksikin Louise-nimistä vaimoa; onkohan jälkimmäinen valittu nimen takia? Nuoruudesta muistan sen, ettei meillä ollut rahaa mennä itse museoon, mutta silloin puistossa sai vapaasti kävellä. Ja Mooren suurikokoisia patsaita siellä sekä näköalaa merelle ja Ruotsiin olen nimenomaan tullut katsomaan.

Nyt emme pääsekään puutarhaan noin vain, vaan sisään pitää mennä kassan kautta ja maksaa. Sen jälkeen alkaa aula-aukio ja kaiken mahdollisen (kauniin) taiderihkaman ostosparatiisi.

Uusia näyttelyitä on parikin, varsinainen ja iso sellainen kertoo Gabriele Münterin taiteesta.

Hän on nimenä minulle tuntematon, mutta tunnettu aikanaan siitä että on pitänyt yhtä Vasili (Wassily)  Kandinskin (Kandinskyn) kanssa. Nyt hänet on haluttu löytää, kuten aikanaan niin moni miesten jalkoihin jäänyt ja jätetty naistaiteilija. Paljon mustaa ääriviivoina, paljon puhuvia värejä.

Kandinskin näyttely Pietarin Venäläisen taiteen museossa palaa mieleen. Hänen nuoruudentyönsä olivat uskomattoman hienoja, vanhuuden taas kuin saman abstraktin taulun yhä uusia kopioita. Myöskään Müllerin abstraktismi ei vakuuta yhtään sen enempää ja vaikuttaa itse asiassa Kandinskin kopiolta.

Ihmisiä on niin vähän että sisareni on aivan hämmennyksissään. Yleensä joka ainoa sali on kuulemma tungokseen asti täynnä. Olemme siis onnistuneet löytämään vierailulle juuri sopivan päivän.

3.

Mieleni tekee ulos puutarhaan, juuri sen vuoksi olen tänne halunnut: lasiseinien takana odottaa puisto ja luonto. Eikä puisto petä. Mooren patsaat ovat jo tuttuja. Huomaan että Brancusi ja Kain Tapper ovat vaivihkaa ajaneet omassa kaanonissani  Mooren ohitse, mutta silti katson niitä mielelläni tämän maiseman osana. Ne ovat vuosikymmenten kuluessa juurtuneet maahan.

Vielä parempaa on luvassa. Puiston päähän klintin eli törmän päälle on rakennettu kahvila. Pullollinen omenamehua, piskuinen mansikkaleivos ja istumista auringossa ynnä näköalan ihailua. Kyllä pelkkä puisto kahvilan ympärillä osaa miellyttää merestä puhumattakaan. Onko tämä ikää, että luonto alkaa voittaa taiteen? Vaiko vain iän tuomaa väsymystä, paahtavan auringon luomaa raukeutta.

En tiedä enkä haluakaan tietää. Istun vain ja katson merta. Palle ottaa kuvan minusta ja Pirkosta. Otsani on mennyt kurttuun valon kirkkaudesta. Tukka harvenee. Ja entäs sitten. Ei täällä pysy ikuisesti freeshinä edes pronssinen patsas.

Viisikymmentä vuotta on toden totta kulunut siitä kun Lousianassa kävin. Yhtään niistä varhaisista menneistä vuosista en halua takaisin. Jos jotain, vasta viimeiset vuodet ovat opettaneet minulle sitä, mitä ihmisen elämä ja onni saattavat olla.

4.

Kierrämme vielä museon muut huoneet, katselemme veistoksia, varsinkin Giacometteja ja poistumme sitten kohti autoa.

Hyvä että paikka tuli nähdyksi. Tässä se oli. Kiitos ja kumarrus – lähinnä nuoruudelle. Miten monta vuotta tänne kaipasin ja vihdoin myös pääsin. Mutta nyt eteenpäin. Tuskin enää koskaan palaan takaisin.

5.

Ajamme Kööpenhaminaan samaa rantatietä jota tulimme. Se vie ohi Rungstedin, joka oli Karin Blixenin koti ennen ja jälkeen Afrikan. Parkkipaikalla on paljonkin tilaa, puutarha näyttää jälleen kerran kutsuvalta. Ja sitten eteen osuu tie joka villin hoitamattoman metsän läpi johdattaa meitä Blixenin haudalle. Kuljemme aikamme ja löydämme haudan ikivanhan tammen juurelta. Onkohan Blixen itse valinnut sen hautapaikakseen.

Kivessä on pelkkä nimi. Paikka muistuttaa Tolstoin hautaa, joskin Jasnaja Poljanan metsässä on vain maakumpu ilman nimeä. Toki kaikki viitat kertovat kävijälle kuka haudassa makaa.

Ajattelen prosaisteja joista pidän. Monet heistä ovat parhaimmillaan novellisteja: Tshehov, Maupassant, Blixen. Luontevia kertojia. Mitäpä tuohon äkkipäätä muunlaisista klassikoista lisäisi, Proustin toki, kotimaasta Aleksis Kiven ja Volter Kilven, novellistina vaikkapa Haanpään ja Jotunin. Enemmänkin löytyisi, mutta turha miettiä. Tässä me olemme Karen Blixenin haudalla ja muistamme juuri hänet.

Lisää mehua juon Blixenin kahvilassa, nyt mustikka-sellaista. Ulkona on hyvä istuskella vielä tovi. Niityllä on aurinkokello, jossa sanat: Nunquam umbra sine luce. En osaa latinaa, mutta käännän sen mielessäni näin: Jokaisessa varjossa on myös valoa. Tai ehkä vielä ytimekkäämmin: Ei varjoa ettei valoa.

Kaupasta löydän kevyen puuvillakassin ja kirjan, joka vaihteeksi tulee mukaan. Se on italiankielelle käännetty Blixenin teos, joka on italiaksi saanut nimen Capricci del destino – Kohtalon oikkuja. Suomeksi se on vuonna 1958 julkaistu nimellä Kohtalotarinoita.

Minulla on ikuinen pula hyvästä italiankielisestä kirjallisuudesta ja kirja sujahtaa kassiin ja todella lähtee mukaan. Tietenkin luen illalla siitä pitkän ja tutun kertomuksen Il pranzo di Babette – Babeten illallinen. Novellista on tehty onnistunut elokuvakin. Mutta se ei ole pääasia, vaan teos itse. Kirjoja voi kotona jo olla liikaa, mutta hyviä kirjoja ei koskaan.

6.

Ajamme polveilevia teitä Pirkon siirtolapuutarhalle. Se muistuttaa periaatteessa vastaavia suomalaisia, tontit ovat suunnilleen samankokoisia,  mutta kaikki mökit ovat erilaisia ja isompia kuin Suomessa. Pirkon naapuriin on juuri rakennettu lähes huvila ja kaikki mukavuudet löytyvät hänenkin yli 30 neliömetrin kukkivien ruusujen ympäröimästä mökistään.

 

Puutarhaa hoidetaan yhtä huolella kuin Suomessa näkemääni. Pavut ovat saaneet kyyhkysten pelotteeksi vanhoja cd-levyjä jotka roikkuvat papujen yllä musiikkinsa unohtaneina.

Kuivuus vaivaa täälläkin, kasteltava on. Metsämansikoita on joka paikassa ja ne ovat kypsiä ja todella makeita. Lapsuus tulee mieleen: ahomansikat joita pujoteltiin heinänkorteen ja sitten vasta syötiin siitä yksitellen. Tuskin sellaista enää missään voi nähdä.

7.

Käymme Pirkon asunnollakin jossa komea kirjahylly ja isämme puuveistoksia. Aina ne ovat samanlaisia, vääränvärisiä ja masentavia. Ja sitten kävelemme kohti hänen poikansa residenssiä, joka on kuulemma kulman takana. Pojan olen tavannut vain kerran Pirkon äidin hautajaisissa, mutta nyt tapaan myös hänen vaimonsa.

Viehättävä vaimo Signe, rivitalonpääty ja tilava piha, paljon erilaisia polkupyöriä niin pihalla kuin kellarissa. Yksi niistä on mustaa hiilikuitua ja kevyt kuin höyhen. Rune pyöräilee sillä pian alpeilla; siinä kuntonsa salaisuus. Signe taas on avannut anopilta saamansa keittokirjan ja tehnyt siitä oikein kolmen ruokalajin mainion menyyn.

Hitaasti syöden ja puhellen alkaa olla ilta. Ja onkin. Kun kello on täällä kymmenen, se on koto-Suomessa jo 11. Mutta valoa on taivas yhä täynnä.

Palle ajaa minut vielä hotelliin vaikka väitän että voisin hyvin ottaa taksinkin. Keilakerhon ravintolan edessä on ihmisiä tupakalla. Heidän puheensa tunkeutuvat myös huoneeseen eivätkä lopukaan kymmeneltä vaan jatkuvat aina myöhään yöhön; yökerho!. Onneksi olen ottanut korvatulpat mukaan. Mitä lauantai-iltana samalal kadulla yöllä tapahtuu, sen voi jo kuvitella. Kello 19 futishullu Tanska kohtaa Perun jalkapallon MM-kisoissa Venäjällä. Voitto tai tappio, ei väliä; juoppojen melua tulee varmuudella riittämään aina sunnuntaiaamuun saakka. Vaan sekään ei voi viedä minulta taiteen tuomaa iloa.

(16.6.2018)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

,