Vaalit tulivat, vaalit menivät

1

Aamu Pietarissa presidentinvaalien jälkeen näytti juuri niin tyhjältä kuin vain aikainen maanantaiaamu saattaa. Yksikään kulkija ei osunut reitille kun lähdin kävelylle. Ehkä vaalipäivän jälkeistä krapulaa? Venäjän johtoon tuli odotetusti se, joka sellaiseksi myös halusi. Luvut ovat yksiselittäisiä, vaikka niistä ottaisi kaikki vaalihuijauksetkin pois. Kansa on puhunut, pulinat pois, sanoi muuan edesmennyt suomalainen poliitikko.

Hän oli itse Jussukka Virolainen, raittiusmies joka lupasi juoda viinaa, jos Karjala saataisin takaisin. Sitä hän ei saanut, patsaan Lohjan hautuumaalle kyllä. Tapasin hänet muutaman kerran Lohjalla Saint Honorén kahvilassa ja aina miehellä riitti kiinnostusta jotain uutta kohtaan. Vierivä kivi vierikin pitkään.

2.

Isot maat ovat kyllä toisenlaisia kuin pienet. Demokratia on kaunis ajatus, mutta tuskin sitä aivan turmeltumattomana on missään ellei aivan pienimmässä valtioissa. Aikaa sitten muuan viisas kanadalainen öljymies sanoi minulle kun puhuimme USA.sta ettei sillä ole merkitystä mitä kansa siellä vaaleissa sanoo, asioita hoitavat ja niistä päättävät joka tapauksessa suuret korporaatiot. Vain Mr. Trump yrittää narstistisen liikemiehen ja Sipilän lailla sählätä kaikessa ihan itse, mutta mahtaako päästä edes ensimmäisen kautensa loppuun. Hänet kansa tai oikeammin vaalijärjestelmä valitsi, mutta väärä oli tulos hävinneiden mielestä. Jos Amerikan eliitti keskittyisi samalla innolla johonkin hyödylliseen eikä kohdistaisi kaikkea kiihkoaan Trumpin poispotkimiseen, kansakunta saisi ihmeitä aikaan.

Turha lause. Näyttää siltä, että vaikka mies lopulta eliminoitaisiin ilman palkkamurhaajaa, ei siitäkään enää olisi apua. Trump tuli ja näytti demokratian Januskasvot. Hänen takanaan seisoo kaiken lisäksi kansaa edelleen ja lujasti seisookin.

3.

Venäjä ei ole taivas, eikä sellaiseksi koskaan tule, muttei maa nyt ihan helvettikään ole eikä Putin kaiketi aivan se Ilmestyskirjan peto, joksi vanha siskoni häntä suomalaisen median avustuksella uskoo. Vaan jokaisella on vapaassa maassa oikeus mielipiteeseen, minullakin. Huvittavaa on se, ettei Euroopassa Kiinasta sen kummemmin meluta, vaikka siellä järjestelmä on kyllä vielä epädemokraattisempi, myös salaa korruptoitunut. Ja ainakin vailla mitään todellisia ihmisoikeuksia.

Kiinaa kuitenkin tarvitaan, koska sadat miljoonat kulit tekevät siellä rikkaille maille halpatyön. Mutinat jäävät, kun voittoa tulee suhisten. Venäjää taas vihataan, vieläpä avoimemmin kuin mitään muuta maata. Ehkä myös siksi, ettei se ole päästänyt ulkomaalaisia liiemmin mellastamaan valtavien luonnorikkauksiensa pariin. Jos se yhä olisi yhtä heikko kuin perestroikan jäljiltä 1990-luvun alussa, kukaan ei puhuisi mitään. Luonnonvaroja riistettäisiin kuin viimeistä päivää ja maan asukkaille puhuttaisiin pehmeämmin. Voitonrippeitäkin saatettaisiin hieman jakaa näille, vähän kuin toistaitoisille lapsille.

Sellainen Venäjä olisikin monille mitä miellyttävin kumppani. Luin muuten dna-tutkimuksen Hesarista josta selvisi että venäläisissä on kosolti ugrilaisten dataa. Ihmisiäkö naapurissa sittenkin asuu?

4.

Venäjän vaalityön tekivät taas kerran länsimaat, Britannia etunenässä. Mutta kyllä sitä  Natokin on jo aiemmin pohjustanut. Pietarissa sen sijaan en vaaleista nähnyt juurikaan jälkiä. Kun yritin ylittää Nevskiä, lähestyi kaukaa sentään meluava auto, joka oli koristettu Venäjän lipun värein. Muu liikenne peitti kovaäänisten sanoman, mutta kaikki sen arvasivat. Äänestä, kansalainen.

Se vaalihuoneisto jonka ohi kuljin, oli kuitenkin lähes autio. Yksi keski-ikäinen mies tuli ulos, pani rauhassa tupakaksi, sisään ei pyrkinyt sillä hetkellä kukaan. Silti äänestysprosentti hipoi seitsemääkymmentä kuin missä tahansa demokratiassa ja Putin taisi prosentuaalisesti saada myös enemmän ääniä kuin oma Niinistömme.

Joitain hajapisteitä saivat muutkin, kommunistit ovat yhä selkeästi olemassa, joskin aina vain vanhempana ikäluokkana. Ongelmaksi nykyvallalle tulevat muodostumaan suuret kaupungit ja varsinkin kaupunkien nuoriso. Sen passiivisuus voi joskus vaihtua aktiivisuuteen. Mutta ehkä suurin osa siitä energiasta valuu sittenkin pelkkään some-maailmaan, kuten missä tahansa Euroopassa. Politiikka ei kiinnosta. Navalnyin kannattajia en ole tuntemani nuorison joukosta löytänyt.

5.

Päiväni Pietarissa alkavat olla ohi. Nyt on jo varhainen tiistaiaamu, kirkas ja kuulas. Kevätpäiväntasaus, valoa on, vain kevät puuttuu. Yöllä on satanut paljon lunta, se oli illalla kosteaa, kadut valkeita hetken, mutta sitten loskaisia. Sellaista lunta ei tule ikävä, ei enää. Seuraavan kerran yritän päästä kaupunkiin toukokuussa. Siitä kuusta jo Tshehov kirjoitti aikanaan: “I budet mai, milyij mai – Ja tulee toukokuu, suloinen toukokuu.” Siihen on uskottava.

Lähden ulos ja huomaan että yöllä on pakastanut. Liukasta, hyvinkin liukasta, olen mennä nenälleni kerta toisensa jälkeen. Sumua kaikkialla missä on ollut vetistä. Otan kuvia, vertaan edellisiltaisiin. Kaunista yhtä kaikki.

Huurre ja lumi ovat koristelleet Mihailovskin puiston rauta-aidat. Portti on vielä lujasti kiinni.

Kiinni on myös Kazanin tuomikirkon ovi, se avataan vasta tasan puoli yhdeksältä. Ihmisiä on jo rautaveräjän edessä odottamassa. Käyn kirkossa sanomassa hyvästit vaimolleni, kuten tapoihin jo kuuluu. Hautausmaalle en enää ennätä.

Mieleeni on täältä jäänyt taas kerran perheen ja ystävien ohella maisemia ja ihmisiä, kadun tuhatpäisen vilinän kasvoja, sitten kuvia puluja ruokkivista yksinäisistä naisista, sekä vaikkapa turisteista, jotka kuvaavat Pienellä Tallikadulla sojottavaa punaista pylvästä. Kaupunki oli jo aivan puhdas, kunnes sai taas lunta tupaan.

Tuijotan pylvästä hetken ennenkuin tajuan, että se näyttää kuinka monta päivää on jalkapallon MM-kisoihin. Ehkä ne sittenkin pidetään Venäjällä ellei taas muuta keksitä. Jos keksitään, niin niitä ei pidetä tänä vuonna missään. Aika loppuu vain. Jos taas Englanti jää pois, sillä tuskin on merkitystä, koska ei se muutenkaan menestyisi, niin hyvin kuin se kotimaansa sarjoissa pelaakin. Hermot?

Iltapäivällä istahdan Allegroon, illalla olen jo kotona. Saan ryhtyä taas tuttuihin puuhiin, joista pääasiana on talon lämmittäminen. Vielä ei kevätaurinko auta, vielä täytyy kevättä odottaa. Mutta aina sen tuloa voi toivoa. Ja aina sitä kaipaa, ajatusta vihreästä vehreästä maailmasta, jossa kaikki on hyvin kuin iltasadussa ja jossa keskipäivän lempeänlämmin tuuli silittää äidin käden tavoin väsyneen uneen vaikka kotipihalla. Poissa hyvä, kotona paras. Koti ja joku toinenkin minua siellä odottaa. Mikäpä tuonkaan muuksi muuttaisi.

(20.3.2018)