Viimeinen viesti

Aina uskoin että toki lähden ennen sinua

ja sitten sinä itse katosit.

Keskellä yötä tulee puhelu

kaukaa Mustanmeren rannalta.

Sen pienestä kylästä soittaa anoppi

joka pystyy vain sanomaan:

“Sveta umerla. Vsjo. –

Sveta on kuollut. Tässä kaikki.”

Ja siihen puhelu loppuu.

Eikä mikään äkkiä auta,

vaikka se tuntuu ensin unennäöltä.

Katson sähköpostin, vielä olet

hengissä ja kirjoitat kello 21.16

kun vastaat hyvänyön viestiini.

Olen siinä sanonut,

että vaikka välillämme on matkaa,

rakkaus pyyhkii kilometrit pois.

Mutta näin kirjoitat sinä:

“Kolmetuhatta kilometriä –

se on kauheaa.”

Kuitenkin jo minuutin päästä

olet vielä halunnut lisätä

yhden ainoan lauseen:

“Kun sydämet ovat yhtä

ei kilometreistä ole väliä.”

Se on viimeinen viestisi,

sitten oma sydämesi

vähän sen jälkeen petti.

Yhdessä ja yhtä  yhä olemme

vaikka tiedän jo etten saa sinua

koskaan enää takaisin.

Parempaa ihmistä kuin sinä

en usko tavanneeni ennen,

kerrankin itse tahdoin käsittää,

mitä tarkoittaa, kun rakastaa.

Ehkä myös sinulla oli hyvä olla

kanssani tässäkin maailmassa,

näin haluan uskoa, olihan?

Pysy vierellä vielä hetki,

älä lähde, älä lähde koskaan.

Ole minun lähelläni, olisit nyt,

sillä kuten ennenkin,

minä olen sinun kokonaan

ja aina.

(Svetlana Aksjonova 20.11.1962 – 28.8.2017)

(29.8.2017)