Kuukausi: huhtikuu 2017

  • Ihmisen toivo

    Kuinka erilaisia ovat yhtä kaikki keväät. Jokainen kevät on omanlaisensa. Tämä kevät jää etenkin mieleen. Kun uuden vuoden aattona maa oli aivan paljas, on maassa nyt vappuaaton kunniaksi ihan kunnollinen lumipeite: jopa muutaman sentin paksuinen. Toisaalta valo on kuitenkin niin suurta, ettei edes lumi vie iloa keväästä. Tuhannet sinivuokot selviävät kyllä, ehkä jopa muutama valovuokkokin […]

  • Antikvariaatin aika

      Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmaan ilmestyi aikanaan antikvariaatti. Nimensä mukaisesti se myi vanhoja kirjoja, joita monet olivat jo ennen mahdollista ostajaa lukeneet. Myös sellainen kirja on, eräänlainen Haanpään Yhdeksän miehen saappaat. Ja ehkä useammankin käyttäjän parhaimmillaan. Vuosien ja satojen myötä hyvä kirja kiertää lukijalta toiselle sen enempää kotien vaihdoksesta hälyä pitämättä. Lakimiehiä ei näissä eroissa […]

  • Kuitti

      Huhtikuu on kuukausista julmin, kuten T. S. Eliot totesi. Paitsi sään ja muutoksen, myös verojen tähden. Käyn läpi kuitteja, jotka työhön liittyvät, erottelen turhat niistä, jotka yhä ovat tärkeitä; paljon sellaisia ei valitettavasti nyt ole. Jokainen niistä täytyy silti katsoa lävitse tarkasti. Aikaa kuluu, mutta aikaa yhä on. Kuitti on hauska sana, se on […]

  • ”Henna, lähetä rahaa”

      On päiviä, jolloin televisiota ei aukaise, jos hyvin käy. Ja päiviä, jolloin katsoo ainakin uutiset. Varsinkin nyt kun Ranskassa on vaalit. Gallia. Asterixin maa, ja tänään varsinkin Obelixin. Vanha rakkauteni, josta yhä kaipaan muutamaa maisemaa, ihmistä, kieltä. Bretagne, Normandie, Loiren laakso; ja sitten se Välimeren rannikko joka Montpellierin jälkeen kulkee kohti Espanjaa: Narbonne ja […]

  • Enkeli puhaltaa pasuunaan

    Taide, varsinkin maalaustaide ja grafiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Itsekin olen alalla yritellyt jo nuoresta, kuten amatöörin kuuluu. Hetken luulin, että onnistuisin, olinhan murrosiässä ja täynnä epätoivoista toivoa. Mutta aika muutti askelten suunnan. Sadasta siveltimen sutaisusta saattoi vain yksi mennä vahingossa oikein. Ammattilaisella tuo suhde on päinvastainen. Tämä hillitsi kuvaamishaluja ja sai minut yhä tiiviimmin […]

  • Kukkulan kuninkaat

      Ei ole kahta samanlaista kirjailijaa; edes identtisiä kaksosia, uskon.Jokainen on itsensä kaltainen ja kirjoittaa laillaan. Kirjailijoitten arvioiminen ja arvottaminen on siten hankala tehtävä kelle vain. Kysymys on aina makuasioista, kokemuksesta, ymmärryksestä ja ihan selkeästi myös lukutaidosta. ”Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen”, kuten Paavo Haavikko totesi. Silti aina on löytynyt ammattikunta, pieni, suppea ja melkoisen […]

  • Usko vai tieto

      Nuorena uskoi sen minkä kuuli, lapsena varsinkin. Joulupukin paljastuminen omaksi isäksi, isoveljeksi tai naapurin vankaksi rouvaksi oli ensimmäinen uskon koettelemus silloin. Nyt siitäkään ei enää tiedä, kun maailma karnevalisoituu muutenkin. Änglar, finns dom, kyseli puolestaan Jarl Kulle, jos oikein muistan. Jumalat ja paratiisit ovat samaten uskon muodostamia satamia ja linnakkeita maailman kuohujen keskelle. Helvetit […]

  • Lumi on vaate

    Kauan sitten Antti Tuuri kirjoitti mainion kuunnelman jolla oli tuo nimi; se käännettiin saksaksikin. Kyllä senkin nimi on jäänyt mieleeni, kunhan saisin sen sieltä hohtimilla ulos: Der Schnee ist – ja sitten jotakin tyyliin Fäls, Fels, Pels? Mutta vaikka kuinka yritän löytää muististani oikeaa vastinetta, en löydä. Luovuttaa ei kuitenkaan pitäisi. Etsin oikein vanhanmallisen sanakirjan […]

  • Tabucchi ja unien unet

      Tällä hetkellä iltalukemisenani on Antonio Tabucchin (1943 – 2012) pieni teos Sogni di sogni. Sen on kustantanut palermolainen Sellerio, kuten monet muutkin Tabucchin ohuet pehmeäkantiset kirjat. Monet niistä ovat kiinnostavampia kuin suuremman kustantajan Feltrinellin paksummat teokset. Kiinnostavaa on myös se, että Tabucchi pysyi uskollisena näille kahdelle kustantajalleen ja antoi kummallekin käsikirjoituksia ikään kuin vuorovedoin. […]

  • Ahmatova ja ammatin pyhyys

        Työn alla olevaan esseetyyppiseen kertomukseen tarvitsin sitaatin luomistyöstä tai yleensä kirjoittamisesta. Mieleeni nousi jostain Anna Ahmatovan (1889 – 1966)  runo, joka on kirjoitettu vuonna 1944. Se on muutaman säkeen mittainen ja kertoo runouden merkityksestä ja jopa pyhyydestä. Pienetkin sanat ovat olleet hänelle aina tärkeitä ja niissä on suurempaa painoa kuin miltä näyttäisi. Ahmatovan […]